Archive:Työllisyys – vuotuiset tilastot

Tiedot poimittu huhtikuussa 2020.

Seuraava suunniteltu päivitys: Syyskuu 2021.

This Statistics Explained article has been archived on 10 June 2021, for updated data see Employment - annual statistics.

Highlights

EU-27:ssä 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli vuonna 2019 korkein (73,1 %) sitten vuoden 2005.

Sukupuolten työllisyysero on kaventunut EU-27:n tasolla vuodesta 2005 alkaen, mutta miesten työllisyysaste oli vuonna 2019 edelleen 11,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten.

Työkalu 1: Työllisyys (kokonaistyöllisyys, naisten, miesten, nuorten ja iäkkäiden työllisyys), 2005–2019
(% 20–64-vuotiaista)
Lähde: Eurostat

Tässä artikkelissa esitetään uusimmat Euroopan unionin (EU) työllisyystilastot, jotka perustuvat EU:n työvoimatutkimukseen (Labour Force Survey, LFS). Yleisesti ottaen työllisyystilastoissa esiintyy huomattavia eroja sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan. Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden työmarkkinoiden välillä on merkittäviä eroja.

Työkaluissa esiintyvät ja tämän artikkelin tekstissä mainitut luvut ja asteet voivat joissain tapauksissa vaihdella lähdetietojen jatkuvan tarkistamisen vuoksi: työkaluissa viitataan uusimpiin tietoihin (sellaisina kuin ne esitetään Eurostatin tietokannassa Employment and unemployment (Labour Force Survey)) (englanniksi), kun taas artikkelin tekstissä viitataan huhtikuulta 2020 peräisin oleviin tietoihin.

Full article

Korkein työllisyysaste sitten vuoden 2005

Vuonna 2019 EU:n työvoimatutkimuksessa mitattu EU-27:n 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli 73,1 prosenttia, mikä on korkein EU:ssa koskaan mitattu vuotuinen keskiarvo. Tämän keskiarvon taustalla voidaan kuitenkin havaita suuria eroja eri valtioiden välillä (kartta 1 ja työkalu 1). Tähän mennessä korkein EU:n työllisyysaste on Ruotsissa: 82,1 prosenttia. Työllisyysaste on korkea myös EFTA-maissa Islannissa (85,9 %) ja Sveitsissä (82,9 %).

Kartta 1: Työllisyysaste, 20–64-vuotiaat, 2019
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)

Eurooppa-neuvosto hyväksyi Eurooppa 2020 strategian vuonna 2010. Strategiassa painotettiin EU:n talouden vahvistamista ja seuraavan vuosikymmenen haasteisiin valmistautumista. Yksi strategian tärkeimmistä tavoitteista EU:n tasolla on nostaa 20–64-vuotiaiden työllisyysaste vähintään 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Vaikka EU-27:ssä kokonaisuudessaan tavoitetta ei vuonna 2019 saavutettu, 17:ssä EU:n jäsenvaltiossa Eurooppa 2020 strategian tavoite oli saavutettu tai jopa ylitetty. Näihin maihin kuuluvat kolme pohjoista jäsenvaltiota (Ruotsi, Tanska ja Suomi), kolme Baltian alueen jäsenvaltiota (Viro, Liettua ja Latvia) sekä Alankomaat, Saksa, Tšekki, Slovenia, Portugali, Kypros, Unkari, Malta, Irlanti, Itävalta ja Bulgaria (kartta 1). Myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Islannissa, Sveitsissä ja Norjassa työllisyysaste ylitti 75 prosentin. Asteikon toisessa päässä työllisyysaste jäi kauas EU:n tavoitteesta eli alle 70 prosenttiin Kroatiassa, Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa. EU:n jäsenvaltioista alhaisin työllisyysaste oli Kreikassa (61,2 %). Ehdokasmaissa Montenegrossa, Pohjois-Makedoniassa, Serbiassa ja Turkissa työllisyysaste oli 65 % tai sen alle.

Työkalu 1: Työllisyys (kokonaistyöllisyys, naisten, miesten, nuorten ja iäkkäiden työllisyys), 2005–2019
(% 20–64-vuotiaista)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)

Vuosina 2005–2019 20–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi EU:27:ssä 6,3 prosenttiyksikköä 66,8 prosentista 73,1 prosenttiin. Maiden työmarkkinatilanteet ovat kuitenkin vaihdelleet suuresti viime vuosina. Työllisyysaste kasvoi mainitun ajanjakson ajan kaikissa muissa maissa paitsi Kreikassa (-3,2 prosenttiyksikköä). Kasvu oli suurinta Maltassa (19,8 prosenttiyksikköä 57,4 prosentista 77,2 prosenttiin) ja Puolassa (14,7 prosenttiyksikköä 58,3 prosentista 73,0 prosenttiin).

Naisten työllisyysaste kasvaa ajan myötä

Miesten työllisyysaste oli kaikissa EU-27:n jäsenvaltioissa korkeampi kuin naisten vuonna 2019. Tämä koskee myös koko ajanjaksoa 2005–2019 kahta poikkeusta lukuun ottamatta: Latviaa vuonna 2010 ja Liettuaa vuosina 2009 ja 2010. Miesten ja naisten työllisyysasteen kehityksessä vuosina 2005–2019 oli kuitenkin eroja (työkalun 1 toinen ja kolmas kuvake).

Vuodesta 2005 lähtien naisten työllisyysaste on kokonaisuutena ottaen kasvanut Euroopassa, ja EU:ssa työllisyysaste on noussut 8,6 prosenttiyksikköä. Naisten työllisyysaste nousi vuosina 2005–2019 eniten Maltassa (31,9 prosenttiyksikköä), Bulgariassa ja Puolassa (molemmissa 13,6 prosenttiyksikköä). Vuonna 2019 naisten työllisyysaste oli korkein Ruotsissa (79,7 %) ja alhaisin Italiassa (53,8 %) ja Kreikassa (51,3 %).

Miesten työllisyysaste sitä vastoin nousi EU:ssa vuosina 2005–2019 vähemmän kuin naisten (3,9 prosenttiyksikköä). Miesten työllisyysaste jopa laski seitsemässä EU:n jäsenvaltiossa. Näkyvintä muutos oli Kreikassa (-8,0 prosenttiyksikköä 79,3 prosentista vuonna 2005 71,3 prosenttiin vuonna 2019) ja Espanjassa (-5,8 prosenttiyksikköä 79,8 prosentista 74,0 prosenttiin).

Sukupuolten välinen työllisyysero EU:ssa pieneni 16,4 prosentista 11,7 prosenttiin vuosina 2005–2019. Sama suuntaus oli havaittavissa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa lukuun ottamatta Unkaria, Puolaa, Viroa ja Romaniaa. Sukupuolten työllisyysero pieneni erityisen voimakkaasti Maltassa (muutos -24,9 prosenttiyksikköä) naisten työllisyysasteen kasvun seurauksena. Työllisyysero pieneni myös Espanjassa (-12,8 prosenttiyksikköä) ja Luxemburgissa (-11,9 prosenttiyksikköä), joissa se oli seurausta sekä miesten työllisyysasteen pienenemisestä että naisten työllisyysasteen kasvusta.

Iäkkäiden työllisyysaste kasvaa, nuorten työllisyysaste vaikuttaa pienenevän

Vaikka nuorten (15–24-vuotiaat) työllisyysaste on hieman kasvanut EU:n tasolla vuosina 2005–2019 (0,2 prosenttiyksikköä), se on pienentynyt lähes puolessa (13 valtiota) EU:n jäsenvaltioista. Nuorisotyöllisyysasteen pieneneminen on erityisen selvää Irlannissa, Espanjassa, Kreikassa, Tanskassa, Portugalissa, Italiassa ja Kyproksessa. Iäkkäiden (55–64-vuotiaat) työllisyysaste sen sijaan on kasvanut yleisesti saman ajanjakson aikana. Eniten se on kasvanut Bulgariassa, Saksassa, Slovakiassa ja Alankomaissa (työkalun 1 neljäs ja viides kuvake).

Mitä korkeampi koulutustaso, sitä suurempi työllisyysaste

Työllisyysaste voi vaihdella huomattavasti koulutustason mukaan (työkalu 2). Korkea-asteen koulutuksen (alin korkea-aste, alempi korkeakouluaste, ylempi korkeakouluaste ja tutkijakoulutusaste tai vastaava) (ISCED-tasot 5–8) saaneiden 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli EU:ssa 84,8 prosenttia vuonna 2019. Tämä on huomattavasti korkeampi kuin enintään alemman tai ylemmän perusasteen koulutuksen saaneiden (ISCED-tasot 0–2) työllisyysaste 55,8 prosenttia. Keskiasteen koulutuksen tai keskiasteen jälkeisen koulutuksen, joka ei ole korkea-asteen koulutusta, (ISCED-tasot 3–4) saaneiden työllisyysaste EU-27:ssä sijoittuu kahden viimeksi mainitun luvun väliin ollen 73,4 prosenttia. Nämä luvut voivat osoittaa, että koulutustason noustessa myös työllistymisen todennäköisyys kasvaa.

Sen lisäksi, että enintään ylemmän perusasteen koulutuksen suorittaneiden työllistymistodennäköisyys on pienin (näistä kolmesta koulutustasoryhmästä), viimeisin kriisi koetteli heitä pahimmin: tämän ryhmän työllisyysaste laski 5,4 prosenttiyksikköä EU:ssa vuosina 2007–2013. Vastaava luku keskiasteen koulutuksen saaneilla ja korkea-asteen koulutuksen saaneilla oli 1,8 prosenttiyksikköä (molemmat tasot).

Työkalu 2: Työllisyysaste koulutustason mukaan, 2005–2019
(% 20–64-vuotiaista, joilla on alemman asteen / keskiasteen / korkea-asteen koulutus)
Lähde: Eurostat

Työkalu 2 osoittaa, miten tärkeä koulutus on työpaikan saamisen kannalta. Esimerkiksi Slovakiassa henkilöiden, joilla ei ollut vähintään keskiasteen koulutusta, työllisyysaste oli 36,1 prosenttia vuonna 2019. Näiden henkilöiden työllisyysaste on paljon pienempi kuin sellaisten henkilöiden, joilla on keskiasteen koulutus (75,6 prosenttia) ja korkea-asteen koulutus (80,6 prosenttia). Tämä tilanne on selvästi nähtävissä myös Kroatiassa (39,5 prosenttia alemman koulutustason saaneista / 66,6 prosenttia keskiasteen koulutuksen saaneista), Tšekissä (53,4 prosenttia / 81,3 prosenttia), Bulgariassa (51,2 prosenttia / 76,0 prosenttia) ja Puolassa (44,6 prosenttia / 69,2 prosenttia). Merkille pantava on myös tilanne Ranskassa, jossa alemman koulutustason saaneiden työllisyysaste oli 51,7 prosenttia, keskiasteen koulutustason saaneiden 70,1 prosenttia ja korkean koulutustason saaneiden 83,3 prosenttia, kun merentakaiset departementit otetaan huomioon. Kun merentakaisia departementteja ei oteta huomioon, alemman koulutustason saaneiden työllisyysaste oli 52,5 prosenttia, keskiasteen koulutustason saaneiden 70,4 prosenttia ja korkean koulutustason saaneiden 83,4 prosenttia. Manner-Ranskan (ilman merentakaisia departementteja) ja koko Ranskan (myös merentakaiset departementit) välinen ero pienenee siis koulutustason nousun myötä.

Asiantuntijat muodostavat suurimman ryhmän EU-27:ssä

Asiantuntijat muodostivat suurimman ammattiryhmän EU-27:ssä vuonna 2019 (kuvion 1 vasen puoli), sillä heidän osuutensa työllisistä oli 19,5 prosenttia. Seuraavaksi suurin ryhmä olivat teknisen alan asiantuntijat (16,9 %) ja palvelu- ja myyntityöntekijät (16,3 %). Kaksi pienintä ammattiryhmää puolestaan olivat maa-, metsä- ja kalatalouden työntekijät (3,3 prosenttia) ja sotilaat (0,6 prosenttia).

Pelkästään ammatin tarkastelu antaa kuitenkin vain suppean kuvan työllisten taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaispiirteistä. Tästä syystä on otettu käyttöön laajempi ESeG-luokitus (Eurooppalaiset sosioekonomiset ryhmät). Siinä yhdistyvät ammatti ja ammattiasema. Tätä luokitusta käytettäessä asiantuntijat (19,4 prosenttia, kuvion 1 oikea puoli) olivat edelleen suurin ryhmä EU-27:ssä vuonna 2019, mutta tällä kertaa seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat alemman tason työntekijät (18,6 prosenttia) ja teollisuuden työntekijät (17,1 prosenttia työllisistä).

Kuvio 1: Työlliset ammateittain ja sosioekonomisten ryhmien mukaan, 20–64-vuotiaat, EU-27, 2019
(% kokonaistyöllisyydestä)
Lähde: Eurostat (lfsa_egais) ja (lfsa_esega)

Taulukoiden ja kaavioiden lähdetiedot

Työllisyystilastot, kuvio 1 (englanniksi)

Tietolähteet

Lähde: Euroopan unionin työvoimatutkimus (EU-LFS) on suurin Euroopan kotitalouksien otantatutkimus, joka tuottaa neljännesvuosittain ja vuosittain tuloksia vähintään 15-vuotiaiden sekä työvoiman ulkopuolella olevien työvoimaosuudesta. Se kattaa yksityisissä kotitalouksissa asuvat henkilöt. Tulokset eivät kata asepalveluksessa tai yhdyskuntapalvelussa olevia. EU-LFS perustuu samoihin kohderyhmiin, ja siinä käytetään samoja määritelmiä kaikissa maissa, mikä tarkoittaa, että tulokset ovat vertailukelpoisia eri maiden välillä. EU-LFS on tärkeä tietolähde kansallisten ja EU:n työmarkkinoiden tilanteesta ja suuntauksista. Osallistuvissa maissa tehdään neljännesvuosittain noin 1,8 miljoonaa haastattelua tilastotietojen saamiseksi noin 100 muuttujasta. Tietojen moninaisuuden ja suuren otoskoon vuoksi EU-LFS on tärkeä lähde myös muissa Euroopan tilastoissa, kuten koulutustilastoissa ja aluetilastoissa.

Vertailujakso: Vuosittaiset tulokset saadaan vuoden neljän vuosineljänneksen keskiarvoina.

Kattavuus: Tutkimuksen tulokset kattavat tällä hetkellä kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot, Yhdistyneen kuningaskunnan, EFTA:n jäsenvaltiot Islannin, Norjan ja Sveitsin sekä ehdokasmaat Montenegron, Pohjois-Makedonian, Serbian ja Turkin. Kyproksen osalta tutkimus kattaa ainoastaan Kyproksen tasavallan hallituksen määräysvallassa olevat Kyproksen alueet.

Euroopan aggregaatit: ’EU’ ja ’EU-27’ tarkoittavat 27 jäsenvaltion EU:ta kokonaisuudessaan. Jos jostakin maasta ei ole saatavilla tietoja, vastaavien aggregaattien laskennassa otetaan huomioon samaa maata koskevat tiedot viimeisimmältä käytettävissä olevalta kaudelta. Tällaiset tapaukset on merkitty.

Määritelmät: Tutkimuksessa käytetyt käsitteet ja määritelmät ovat Kansainvälisen työjärjestön suuntaviivojen mukaisia. Työskentely kattaa vähintään 15-vuotiaat henkilöt (16-vuotiaat ja sitä vanhemmat Espanjassa ja Italiassa, 15–74-vuotiaat Virossa, Latviassa, Unkarissa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ja 16–74-vuotiaat Islannissa), jotka asuivat yksityistalouksissa ja työskentelivät viiteviikon aikana vaikka vain tunnin ajan maksua, voittoa tai perheen tuloa vastaan tai jotka eivät olleet työssä mutta joilla oli työpaikka tai yritys, josta he olivat tilapäisesti poissa esimerkiksi sairauden, lomien, työtaistelujen tai koulutuksen vuoksi.

Työllisyyttä voidaan mitata henkilöiden tai työpaikkojen määränä, joko kokoaikavastaavuutena tai tehtyinä työtunteina. Kaikki tässä artikkelissa esitetyt arviot perustuvat henkilömäärään. Myös työllisyysastetta kuvaavat luvat perustuvat arvioituun henkilömäärään. Työllisyystilastot esitetään usein työllisyysasteina, jotta väestössä ajan mittaan tapahtuvat määrälliset muutokset eivät vaikuttaisi tuloksiin ja jotta helpotetaan erikokoisten maiden välistä vertailua. Työikäiseksi katsotaan tavallisesti 15–64-vuotiaat, joskin Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Islannissa ikähaarukka on 16–64. 15–64-vuotiaiden ikäryhmä on myös muiden kansainvälisten tilasto-organisaatioiden käyttämä standardi (joskin jotkin poliittiset päättäjät pitävät 20–64-vuotiaiden ikäryhmää yhä merkittävämpänä, koska yhä suurempi osa EU:n väestöstä jatkaa opintojaan korkea-asteen koulutukseen).

Työvoimatutkimuksen työllisyyskäsite poikkeaa kansantalouden tilinpidosta, sillä kansantalouden tilinpidossa ei rajoiteta ikää tai kotitalouden tyyppiä, ja siihen sisältyvät myös ulkomainen väestö, joka osallistuu bruttokansantuotteeseen, sekä asevelvolliset asevoimissa tai yhdyskuntapalveluksessa.

EU:n työvoimatutkimuksen (englanniksi) yleiskatsaussivulla on linkit viiteen eri artikkeliin, jotka koskevat yksityiskohtaisia teknisiä ja metodologisia tietoja.

Huomautus: Eurostat tuottaa kahdenlaisia vuotuiseen työllisyysasteeseen liittyviä indikaattoreita, joita käytetään eri tarkoituksiin ja jotka joissakin tapauksissa eroavat toisistaan:

1) Pääindikaattorit, jotka ovat kausitasoitettuja. Niihin sisältyvät Eurooppa 2020 strategian pääindikaattorit, ja niitä käytetään Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden seurannassa (EU:n ja kansallisella tasolla). Niissä on vain muutamia jaotteluja, ja ne viittaavat yleensä 20–64-vuotiaiden ikäryhmään. Ranskan osalta julkaistaan kaksi sarjaa: ensimmäinen koskee merentakaisia departementteja vuodesta 2003 alkaen ja toinen Manner-Ranskaa, merentakaisia departementteja lukuun ottamatta, vuodesta 1992 alkaen. Viimeksi mainittua arvioidaan Eurooppa 2020 strategiassa, ja se sisältyy myös asiaa koskeviin EU:n ja euroalueen aggregaatteihin.

2) Yksityiskohtaiset tulokset, jotka eivät ole kausitasoitettuja. Niissä on paljon erittelyjä, joten niitä voidaan käyttää yksityiskohtaisemmissa analyyseissä. Ranskan osalta julkaistaan vain yksi tietosarja. Tämä sarja sisältää Manner-Ranskan tiedot vuoden 2013 viimeiseen neljännekseen asti ja vuodesta 2014 alkaen myös Ranskan merentakaisia departementteja koskevat tiedot.

Tässä artikkelissa esitetään useimpien ”pääindikaattorien” indikaattoreiden vuotuiset tulokset.

Keskeiset käsitteet: Tärkeimpiä EU:n työvoimatutkimuksen ammattiasemaa koskevia määritelmiä:

Palkansaajiksi määritellään henkilöt, jotka työskentelevät julkisen tai yksityisen työnantajan palveluksessa ja saavat korvausta palkan tai palkkion taikka luontoissuorituksen muodossa. Tähän sisältyvät myös asevoimien palveluksessa olevat muut kuin asevelvolliset.
Yrittäjät työskentelevät omassa yrityksessään, maatilallaan tai itsenäisessä ammatissa. Yrittäjän katsotaan työskentelevän viiteviikon aikana, jos hän täyttää yhden seuraavista kriteereistä: työskentelee saadakseen tuottoa, käyttää aikaansa yrityksen liiketoimintaan tai on perustamassa yritystä.
Yleensä vastaaja määrittää itse vastauksessaan, onko työ kokoaikatyötä vai osa-aikatyötä. Merkittävimpiä poikkeuksia tähän ovat Alankomaat ja Islanti, joissa sovelletaan 35 tunnin raja-arvoa, Ruotsi, jossa yrittäjiin sovelletaan raja-arvoa, ja Norja, jossa 32–36 työtuntia tekeviltä kysytään, onko kyseessä kokoaika- vai osa-aikatyö.
Kahta työtä tekeviä koskevaa indikaattoria käytetään vain sellaisista henkilöistä, joilla on samanaikaisesti useampi kuin yksi työ. Niitä henkilöitä, jotka vaihtavat työpaikkaa viiteviikon aikana, ei lasketa kahta työtä tekeviksi.
Palkansaaja katsotaan määräaikaiseksi silloin, kun työnantaja ja palkansaaja sopivat, että työsuhteen päättyminen määräytyy objektiivisten ehtojen mukaisesti, esimerkiksi tiettynä päivänä, työtehtävän valmistuessa tai väliaikaisesti korvatun työntekijän palatessa. Tyypillisiä tällaisia tapauksia ovat kausiluonteiset työntekijät, työntekijöitä välittävän toimiston palkkaamat ja edelleen kolmannelle osapuolelle tiettyä työtehtävää varten vuokraamat henkilöt (ellei määräaikaista kirjallista sopimusta tehdä) ja henkilöt, joilla on erityinen harjoittelusopimus.

Koulutustaso tarkoittaa saavutettua koulutusta eli korkeinta hyväksytysti suoritettua koulutustasoa. Alemmalla koulutustasolla tarkoitetaan ISCED-tasoja 0–2 (esiaste, alempi ja ylempi perusaste), keskitasolla tarkoitetaan ISCED-tasoja 3 ja 4 (keskiaste ja keskiasteen jälkeinen koulutus, joka ei ole korkea-asteen koulutusta) ja ylemmällä koulutustasolla tarkoitetaan ISCED-tasoja 5–8 (korkea-aste ja tutkijakoulutus).

Eurooppalaiset sosioekonomiset ryhmät (ESeG) on johdettu luokitus, joka mahdollistaa yksilöiden ryhmittelyn samankaltaisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen ominaispiirteiden perusteella koko Euroopan unionissa. Se perustuu vain keskeisiin sosiaalisiin muuttujiin, jotta sitä on helppo käyttää kaikissa yhteiskunnallisissa tutkimuksissa ja jotta tulokset ovat vertailukelpoisia. Tärkeimmät käytetyt keskeiset sosiaaliset muuttujat ovat ”ILO:n määritelmien mukainen työmarkkina-asema”, ”ammattiasema”, (ISCO-08:n mukainen) ”ammatti” ja ”itse ilmoitettu työmarkkina-asema”. Yksityiskohtaisesta luokituksesta ja sitä koskevista selittävistä huomautuksista ks. ESeG page on the Eurostat classification server RAMON (englanniksi).

Taustaa

Työllisyystilastoja voidaan hyödyntää useissa eri analyyseissa, kuten makrotaloudellisissa tutkimuksissa (työvoima tuotannontekijänä) ja työvoiman tuottavuutta tai kilpailukykyä koskevissa tutkimuksissa. Niiden avulla voidaan myös analysoida monia yksittäisten henkilöiden työllisyystilanteen sosiaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä näkökohtia, kuten vähemmistöjen integroitumista tai työssäkäyntiä kotitalouksien tulonlähteenä.

Työllisyys on sekä rakenteellinen että lyhyen aikavälin indikaattori. Rakenneindikaattorina se voi antaa tietoa työmarkkinoiden ja talousjärjestelmien rakenteesta silloin, kun sillä mitataan työvoiman tarjontaa ja kysyntää tai työn laatua. Lyhyen aikavälin indikaattorina työllisyys seuraa suhdannevaihteluja. Tältä osin sillä on kuitenkin rajoituksensa, sillä työllisyyttä pidetään usein viiveellisenä indikaattorina.

Työllisyystilastot ovat keskeisiä monille EU:n politiikan aloille. Euroopan työllisyysstrategian laatiminen käynnistettiin Luxemburgin työllisyyshuippukokouksessa marraskuussa 1997 ja sitä uudistettiin vuonna 2005 sen sovittamiseksi tiiviimmin yhteen tarkistettujen Lissabonin tavoitteiden kanssa. Työllisyyden suuntaviivat vuosiksi 2008–2010 saatettiin ajan tasalle heinäkuussa 2008. Komissio otti maaliskuussa 2010 käyttöön älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun Eurooppa 2020 strategian, jonka Eurooppa-neuvosto hyväksyi virallisesti kesäkuussa 2010. Eurooppa-neuvosto sopi viidestä yleistavoitteesta. Niistä ensimmäinen oli nostaa 20–64-vuotiaiden miesten ja naisten työllisyysaste 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. EU:n jäsenvaltiot voivat asettaa omat kansalliset tavoitteensa näiden yleistavoitteiden puitteissa ja laatia kansallisia uudistusohjelmia, jotka sisältävät toimia strategian täytäntöön panemiseksi. Euroopan työllisyysstrategiassa edistetään toimenpiteitä, joilla myötävaikutetaan kolmen Eurooppa 2020 strategian yleistavoitteen toteuttamiseen vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet ovat:

– 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin;
– koulunkäynnin keskeyttäneiden osuuden laskeminen alle 10 prosenttiin ja 30–34-vuotiaiden korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuuden nostaminen vähintään 40 prosenttiin;
– köyhyysriskissä tai syrjäytymisvaarassa olevien määrän vähentäminen vähintään 20 miljoonalla ihmisellä.

Koska talous- ja rahoituskriisistä toipuminen on ollut hidasta ja tilastojen mukaan työttömyys on nousussa, Euroopan komissio esitteli 18. huhtikuuta 2012 työllisyyspaketin, joka sisältää joukon toimenpide-ehdotuksia työpaikkojen lisäämiseksi. Ehdotuksissa keskitytään muun muassa työpaikkojen luomiseen kysynnän näkökulmasta ja esitetään EU:n jäsenvaltioille keinoja kannustaa työhönottoa vähentämällä työn verotusta ja tukemalla yritysten perustamista. Lisäksi ehdotuksissa yksilöidään talouden aloja, joilla on tulevaisuudessa työllistämispotentiaalia – tällaisia aloja ovat esimerkiksi vihreä talous, terveyspalvelut sekä tieto- ja viestintätekniikka.

Koska useissa EU:n jäsenvaltioissa nuorisotyöttömyys oli yhä korkea ja uhka kasvaa entisestään, Euroopan komissio teki joulukuussa 2012 esityksen nuorisotyöllisyyspaketista (COM(2012) 727 final). Paketti jatkaa laajemmassa työllisyyspaketissa nuorille kohdistettuja toimenpiteitä, ja se sisältää joukon esityksiä, kuten:

kaikkien enintään 25-vuotiaiden nuorten on saatava laadukas työtarjous tai heille on tarjottava laadukasta jatkokoulutusta, oppisopimuskoulutusta tai harjoittelujaksoa neljän kuukauden kuluessa koulunkäynnin päättymisestä tai työttömäksi joutumisesta (nuorisotakuu);
eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia on kuultava harjoittelun laatupuitteista, jotta nuoret voivat hankkia laadukasta työkokemusta turvallisissa oloissa;
on perustettava eurooppalainen oppisopimusyhteenliittymä, jonka tarkoituksena on parantaa oppisopimuskoulutuksen laatua ja tarjontaa ja kehittää keinoja nuorten liikkuvuuden esteiden vähentämiseksi.

Euroopan komissio jatkoi nuorisotyöttömyyden vähentämiseen pyrkiviä toimia vuonna 2013 esittämässään nuorisotyöllisyysaloitteessa (COM(2013) 144 final), jonka tarkoituksena on vahvistaa ja nopeuttaa nuorisotyöllisyyspaketissa kuvattuja toimenpiteitä. Aloitteen tavoitteena on tukea etenkin nuoria, jotka eivät ole koulutuksessa, työssä tai työharjoittelussa, alueilla, joilla nuorisotyöttömyysaste on yli 25 prosenttia. Lisäksi komissio on antanut tiedonannon Yhteistyötä Euroopan nuorten hyväksi – Kehotus toimiin nuorisotyöttömyyttä vastaan (COM(2013) 447 final), jonka tavoitteena on nopeuttaa nuorisotakuun täytäntöönpanoa ja tukea EU:n jäsenvaltioita ja yrityksiä nuorten palkkaamiseksi.

Tehtävässään vuonna 2014 aloittaneen komissaarien kollegion yksi ensisijainen tavoite on lisätä työpaikkoja, kasvua ja investointeja vähentämällä sääntelyä ja hyödyntämällä tehokkaammin olemassa olevia taloudellisia resursseja ja julkisia varoja. Helmikuussa 2015 komissio julkaisi maakohtaisten raporttien sarjan. Raporteissa analysoidaan jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa ja annetaan tietoa maiden tulevista painopisteistä kasvun ja uusien työpaikkojen lisäämiseksi. Niin ikään helmikuussa komissio ehdotti, että vuonna 2015 nuorisotyöllisyysaloitteelle kohdennetaan 1 miljardi euroa, jolla 30-kertaistetaan ennakkorahoitus, jota jäsenvaltiot voivat saada nuorten työllisyysasteen parantamiseksi. Tarkoituksena on auttaa 650 000:ta nuorta siirtymään työmarkkinoille.

Euroopan komissio hyväksyi kesäkuussa 2016 osaamisohjelman Euroopalle (COM(2016) 381/2), jonka otsikkona on ’Vahvistetaan yhdessä inhimillistä pääomaa, työllistettävyyttä ja kilpailukykyä’. Tällä pyritään varmistamaan, että kansalaiset kehittävät nyt ja tulevaisuudessa tarvittavia taitoja työllistettävyyden, kilpailukyvyn ja kasvun lisäämiseksi kaikkialla EU:ssa.

Uusimpana toimena Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio allekirjoittivat yhteisesti 17. marraskuuta 2017 Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin, jossa on kyse uusien ja entistä tehokkaampien oikeuksien antamisesta kansalaisille, tärkeimmät alat ovat työllisyys- ja sosiaalipolitiikka. Sen kolme keskeistä aihealuetta ovat: 1) yhtäläiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille, 2) oikeudenmukaiset työolot ja 3) sosiaalinen suojelu ja osallisuus. Nykyiset joustavammat työjärjestelyt tarjoavat varsinkin nuorille uusia työmahdollisuuksia, mutta ne saattavat johtaa uudenlaiseen epävarmuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Euroopan kehittäminen ja sen sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen on komission ensisijainen painopiste. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin liittyy ”sosiaali-indikaattoreiden tulostaulu”, jolla seurataan pilarin täytäntöönpanoa seuraamalla kehityssuuntauksia ja tuloksia EU:n eri valtioissa 12:lla eri osa-alueella ja josta saadaan pohjaa talouspolitiikan koordinoinnin eurooppalaiselle ohjausjaksolle. Tulostaululla seurataan myös koko EU:n edistymistä ”sosiaalisen AAA-luokituksen” saavuttamisessa.