Archive:Alueelliset väestötilastot

This Statistics Explained article has been archived - for recent articles on Population statistics at regional level see Here.

Tilastotiedot poimittu maaliskuussa 2016. Tuoreimmat tilastotiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta.

Karttoja voidaan tarkastella interaktiivisesti Eurostat’s Statistical Atlas -kartaston avulla (katso käyttöohje (englanniksi)).

Kartta 1: Elinajan odote syntymähetkellä, NUTS 2 -alueittain, 2014 (¹)
(vuotta)
Lähde: Eurostat (demo_r_mlifexp) ja (demo_mlexpec)

Kuvio 1: Sukupuolten väliset erot elinajan odotteessa syntymähetkellä, NUTS 2 -alueittain, 2014 (¹)
(ero vuosina naisten ja miesten elinajan odotteessa)
Lähde: Eurostat (demo_r_mlifexp) ja (demo_mlexpec)

Kuvio 2: Kokonaisväestön jakautuminen laajoihin ikäryhmiin, valituilla NUTS 3 -alueilla, 1. tammikuuta 2015 (¹)
(%)
Lähde: Eurostat (demo_r_pjangrp3) ja (demo_pjangroup)

Kartta 2: Työikäisen väestön osuus kokonaisväestöstä (20–64-vuotiaat), NUTS 3 -alueittain, 1. tammikuuta 2015 (¹)
(%)
Lähde: Eurostat (demo_r_pjangrp3) ja (demo_pjangroup)

Kartta 3: Yleinen väestönmuutos, NUTS 3 -alueittain, 2014 (¹)
(tuhatta asukasta kohti)
Lähde Eurostat (demo_r_gind3) ja (demo_gind)

Kartta 4: Yleinen nettomuuttoluku (tilastollinen mukautus huomioituna), NUTS 3 -alueittain, 2014 (¹)
(tuhatta asukasta kohti)
Lähde: Eurostat (demo_r_gind3) ja (demo_gind)

Kuvio 3: Yleinen syntyvyysluku, NUTS 2 -alueittain, 2014 (¹)
(elävänä syntyneitä tuhatta asukasta kohti)
Lähde: Eurostat (demo_r_gind3) ja (demo_gind)

Kuvio 4: Kokonaishedelmällisyysluku, NUTS 2 -alueittain, 2014 (¹)
(keskimääräinen elävänä syntyneiden määrä naista kohti)
Lähde: Eurostat (demo_r_frate2)

Kartta 5: Kokonaishedelmällisyysluku, NUTS 3 -alueittain, 2014 (¹)
(keskimääräinen elävänä syntyneiden määrä naista kohti)
Lähde: Eurostat (demo_r_frate3) ja (demo_find)

Kuvio 5: Yleinen kuolleisuusluku, NUTS 2 -alueittain, 2014 (¹)
(kuolleita tuhatta asukasta kohti)
Lähde: Eurostat (demo_r_gind3) ja (demo_gind)

Tämä artikkeli kuuluu tilastoartikkelien sarjaan, joka pohjautuuEurostatin alueelliseen vuosikirjaan. Artikkelissa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) väestökehitystä.

Alueellista väestönkehitystä koskevat tilastot ovat niitä harvoja aloja, joilla kerätään ja julkaistaan NUTS 3 -tason alueita koskevia yksityiskohtaisia tietoja kaikissa jäsenvaltioissa. Tätä artikkelia kirjoitettaessa saatavilla olivat viimeisimmät tärkeimpiä demografisia tapahtumia (kuten elävänäsyntyneitä ja kuolleita) sekä erilaisia muita väestökehitykseen liittyviä indikaattoreita koskevat tiedot vuoden 2014 loppuun saakka sekä väestömäärää ja -rakennetta koskevat tiedot 1. tammikuuta 2015 saakka.

Kokonaisväestön kaupungistumisasteeseen perustuva analyysi on saatavilla Eurostatin alueellisen vuosikirjan johdanto-osassa. Vuoteen 2050 ulottuvia väestöennusteita koskeva aluekohtainen analyysi on esitetty erillisessä artikkelissa.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Elinajan odote

Elinajan odote syntymähetkellä on 50 viime vuoden aikana kohonnut EU:ssa keskimäärin 10 vuodella. Tämä johtuu suurelta osin sosioekonomisten ja ympäristöolosuhteiden sekä terveydenhuollon paranemisesta. Kartassa 1 esitetään elinajan odote syntymähetkellä vuonna 2014 NUTS 2 -alueilla.

Vuonna 2014 syntynyt eurooppalainen voi odottaa elävänsä keskimäärin 80,9-vuotiaaksi

Kartasta 1 käy ilmi, että elinajan odote syntymähetkellä koko EU-28:ssa oli vuonna 2014 keskimäärin 80,9 vuotta. Elinajan odote syntymähetkellä oli 83,0 vuotta tai enemmän 45:llä NUTS 2 -tason alueella. Kyseiset alueet sijoittuvat seitsemään EU:n jäsenvaltioon sekä Sveitsiin: 16 aluetta Italiaan, 11 Espanjaan, kahdeksan Ranskaan, kaksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, yksi Itävaltaan, yksi Kreikkaan ja yksi Suomeen sekä viisi Sveitsiin. Elinajan odote vuonna 2014 (NUTS 2 -tason alueilla) oli korkein, 84,9 vuotta, Espanjan pääkaupunkialueella Madridissa.

Toiseen ääripäähän sijoittuvat 58 NUTS 2 -tason aluetta, joissa keskimääräinen elinajan odote oli matalampi kuin 78,0 vuotta (alueet on merkitty karttaan 1 vaaleimmalla oranssin sävyllä). Kyseiset alueet sijaitsivat suurimmaksi osaksi EU:n itäisissä jäsenvaltioissa Bulgariassa, Tšekissä, Kroatiassa, Unkarissa, Puolassa, Romaniassa ja Slovakiassa sekä Turkissa. Kolme Baltian maata (jotka kaikki muodostavat yhden alueen tällä tietojen tasolla), kaksi Portugalin aluetta, Madeira ja Azorit, sekä Montenegro, Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia (jotka molemmat muodostavat yhden alueen tällä tietojen tasolla) ja Serbia (kansalliset tiedot) olivat ainoat muut alueet EU-28:ssa, joissa elinajan odote jäi alle 78,0 vuoden. Vuonna 2014 alhaisin elinajan odote syntymähetkellä, 73,0 vuotta (NUTS 2 -alueilla), kirjattiin Luoteis-Bulgariassa, joka oli EU-28:n köyhin alue (ostovoimastandardeina (OVS) ilmaistun asukaskohtaisen bruttokansantuotteen (BKT) perusteella). Näin ollen ero elinajan odotteessa Luoteis-Bulgarian ja Madridin alueella asuvien henkilöiden välillä oli 11,9 vuotta.

On huomattava, että kartassa 1 esitetyt tiedot koskevat koko väestöä. Naisten ja miesten elinajan odotteessa on kuitenkin huomattavia eroja — siitä huolimatta, että sukupuolten välinen ero on tasoittumassa vähitellen lähes kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. EU-28:ssa elinajan odote syntymähetkellä oli vuonna 2014 syntyneillä naisilla 83,6 vuotta ja miehillä 78,1 vuotta. Sukupuolten välinen ero oli siten 5,5 vuotta. Kuviossa 1 esitetään sukupuolten välinen ero NUTS 2 -tason alueilla. Erot miesten ja naisten elinajan odotteen korkeimmissa ja matalimmissa arvoissa olivat melko pieniä kussakin maassa. Poikkeukset johtuivat usein yhdestä poikkeavuudesta, kuten suhteellisen matalista eroista Ahvenanmaalla Suomessa, Bratislavan alueella Slovakiassa ja Prahan alueella Tšekissä.

Väestön rakenne ja ikääntyminen

EU-28:ssa asui vuoden 2015 alussa 508,5 miljoonaa henkilöä. Nuorten (0–19-vuotiaiden) osuus kokonaisväestöstä koko EU-28:ssa oli 1. tammikuuta 2015 20,9 %. Työikäisiä (20–64-vuotiaita) kokonaisväestöstä oli kolme viidesosaa (60,2 %) (lisätietoja tästä alaryhmästä on saatavilla työmarkkinoita käsittelevästä artikkelista). Ikääntyneiden (65-vuotiaiden ja sitä vanhempien) osuudeksi jäi näin ollen 18,9 %. On huomattava, että EU-28:n väestörakennetta koskevassa analyysissä käytetyt ikäluokat on mukautettu (edellisiin Eurostatin alueellisiin vuosikirjoihin verrattuna) heijastamaan (20–64-vuotiaiden) työllisyysasteeseen liittyviä Eurooppa 2020 -strategian tavoitteita.

Kun tarkastellaan yksityiskohtaisemmin työikäisestä väestöstä muodostuvaa laajempaa ikäryhmää, 12,2 % kyseisestä väestöstä oli 20–34-vuotiaita (tätä ikäryhmää käytetään eräiden indikaattorien yhteydessä koulutusta käsittelevässä artikkelissa), 28,6 % 35–54-vuotiaita ja 12,8 % 55–64-vuotiaita.

Yksittäisten jäsenvaltioiden sisäisissä väestörakenteissa näkyy usein epäsäännöllisiä vaihteluja ja tämä voi vaikuttaa alueelliseen kilpailukykyyn ja koheesioon. Toisinaan nämä erot ovat kohtalaisen selviä, kuten Saksassa (jossa esiintyy usein eroja idän ja lännen välillä), Ranskassa (koillisen ja lounaan välillä), Italiassa (pohjoisen ja etelän välillä) ja Turkissa (idän ja lännen välillä). Kyseiset erot voivat johtua monenlaisista tekijöistä, kuten ilmastoon ja maisemaan liittyvistä tekijöistä, historiallisesta, poliittisesta, yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta kehityksestä.

Väestö on nuorempaa merentakaisilla alueilla ja kaupunkialueilla…

Kuviossa 2 esitetään tietoja 10:stä EU:n NUTS 3 -tason alueesta, joissa nuorten (alle 20-vuotiaiden) osuus oli suurin, 10:stä EU:n NUTS 3 -tason alueesta, joissa työikäisten (20–64-vuotiaiden) osuus oli suurin, sekä 10:stä EU:n NUTS 3 -tason alueesta, joissa ikääntyneiden (65-vuotiaiden ja sitä vanhempien) osuus oli suurin. Työikäiset on jaettu 20–34-vuotiaisiin (joihin kuuluvat myös henkilöt, jotka mahdollisesti edelleen opiskelevat), 35–54-vuotiaisiin (joihin kuuluvat myös henkilöt, jotka ovat perustamassa perhettä) ja 55–64-vuotiaisiin (joihin kuuluvat myös henkilöt, jotka ovat jo siirtyneet eläkkeelle). Tiedot ovat 1. päivältä tammikuuta 2015.

EU:n NUTS 3 -tason alueet, joissa nuorten osuus oli suurin, sijaitsivat yleensä jäsenvaltioissa, joissa kirjattiin myös korkeimmat syntyvyys- ja hedelmällisyysluvut (katso hedelmällisyyslukuja kartasta 5). Näin nuorten suhteellinen osuus kokonaisväestöstä korostuu entisestään. Tämä oli totta erityisesti useilla Irlannin ja Ranskan alueilla, esimerkiksi Ranskan merentakaisilla alueilla Guayanassa ja Réunionilla tai Pariisin ympärillä sijaitsevilla lähiöalueilla. Laajalti kaupungistuneiden alueiden ikärakenteessa näkyvät nuorten ja työikäisten suuret osuudet voivat johtua kaupunkien vetovaikutuksesta ja paremmista työllistymismahdollisuuksista. Nämä houkuttelevat muuttajia sekä maan sisältä (maan eri alueilta) että eri maista (muista jäsenvaltioista ja kolmansista maista).

... kun taas työikäisten suhteellinen osuus oli erityisen suuri tietyillä pääkaupunkialueilla …

Useimmat niiden EU:n NUTS 3 -tason alueiden kärkikymmenikköön sijoittuneet alueet, joilla työikäisten osuus oli korkein, olivat pääkaupunkialueita. Kuusi niistä sijaitsee Sisä-Lontoon alueella (Yhdistynyt kuningaskunta), yksi Tanskassa (Byen København) ja yksi Romaniassa (Bukarest). Loput kaksi kärkikymmenikköön sijoittunutta aluetta olivat Espanjan saarialueita eli Eivissa, Formentera (Baleaarit) ja Fuerteventura (Kanariansaaret). Näillä alueilla 20–34-vuotiaiden osuus oli suhteellisen pieni (edellä lueteltuihin pääkaupunkialueisiin verrattuna), mikä voi johtua siitä, että nuoret lähtevät päättämään opintonsa Espanjan mantereelle; sen sijaan 35–54- ja 55–64-vuotiaiden osuudet olivat korkeammat.

Kattava analyysi työikäisten osuudesta NUTS 3 -tason alueilla on esitetty kartassa 2. 306:lla 1 482 kuvatusta alueesta (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot) työikäisten osuus kokonaisväestöstä oli 62 % tai enemmän. Näistä 61 alueella työikäisten osuus oli 65 % tai enemmän. Monet kyseisistä alueista sijaitsivat pääkaupungeissa tai muissa suurissa kaupungeissa, pääasiassa Saksassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, mutta myös Bulgariassa Sofian (stolitsa) ja Norjassa Oslon alueella. Muihin alueisiin, joissa osuudet olivat kohtalaisen suuret, kuului muun muassa kolme Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kahdeksasta tilastollisesta alueesta.

... ja ikääntyneiden suhteellinen osuus on kasvanut useimmilla EU:n alueilla

Ikääntyneiden suhteellinen osuus on kasvanut vähitellen useimmilla EU:n alueilla elinajan odotteen merkittävän ja jatkuvan nousun sekä toisen aailmansodan jälkeisten suurten ikäluokkien eläkeiän saavuttamisen myötä. Alueet, joilla ikääntyneiden osuus oli suurin, ovat usein syrjäisiä ja harvaan asuttuja maaseutualueita. Näiden alueiden suhteellisen pieni työikäisten osuus voidaan ainakin osittain liittää työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksien puuttumiseen, jonka takia nuoremmat sukupolvet lähtevät etsimään työtä tai jatkamaan opiskelujaan muualle.

Ikääntyneiden osuus kokonaisväestöstä oli erityisen suuri usealla syrjäisellä ja maaseutualueella Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa ja Portugalissa sekä useilla Saksan itäisillä alueilla. Tammikuun 1. päivänä 2015 yli kolmannes (33,7 %) Keski-Kreikan sisämaassa sijaitsevan Evrytanian alueen kokonaisväestöstä oli ikääntyneitä henkilöitä. Tämä osuus oli EU:n suurin. Espanjan luoteisosassa sijaitseva Ourense oli ainoa toinen EU:n NUTS 3 -tason alue, jossa ikääntyneiden osuus oli yli 30 % kokonaisväestöstä. Se oli yksi kolmesta espanjalaisesta alueesta kymmenen EU-alueen joukossa, joissa ikääntyneiden osuus kunkin alueen väestöstä oli korkein (28,5 % tai suurempi).

Väestönmuutos

EU-28:n väkiluku on kasvanut 1. päivästä tammikuuta 1960 1. päivään tammikuuta 2015 saakka joka vuosi. Väkiluku on kasvanut kaiken kaikkiaan 101,7 miljoonalla hengellä. Tämä vastaa 0,4 %:n vuotuista kasvua. EU:n väestönkasvu on perinteisesti heijastellut pikemminkin luonnollisessa väestönmuutoksessa (elävänä syntyneiden ja kuolleiden määrän erotuksessa) tapahtunutta kehitystä kuin muuttovirtoja. Tarkempi tutkimus paljastaa, että luonnollinen väestönkasvu EU-28:n jäsenvaltioista koostuvassa aggregaatissa saavutti huippunsa vuonna 1964, jolloin syntyneiden määrä ylitti kuolleiden määrän 3,6 miljoonalla hengellä. Tämän jälkeen syntyvyysluvut ovat vähitellen laskeneet ja elinajan odote kasvanut — tämä on johtanut luonnollisen väestönkasvun hidastumiseen. Vuonna 2003 luonnollinen väestönkasvu EU-28:n jäsenvaltioissa oli lähes tasapainossa. Syntyneiden määrä ylitti kuolleiden määrän vajaalla 100 000 hengellä. Sittemmin syntyvyysluvut ja luonnollinen väestönkasvu kääntyivät jälleen nousuun useassa jäsenvaltiossa. Tämä suuntaus kuitenkin muuttui rahoitus- ja talouskriisin puhjetessa: vuoden 2008 ja 2013 välillä luonnollinen väestönmuutos laski 578 000:n lisäyksestä 82 000:n lisäykseen. Vuonna 2014 luku kohosi jälleen 191 000:een.

Vuonna 2014 väestönkasvu oli suurinta itäisessä Lontoossa sijaitsevalla Tower Hamlets -alueella ja Ilfovissa, Romanian pääkaupunkia ympäröivällä alueella

Kartassa 3 esitetään kokonaisväestönmuutos vuonna 2014. Muutos muodostuu 1. tammikuuta 2014 ja 1. tammikuuta 2015 välisellä ajalla tapahtuneen luonnollisen muutoksen ja nettomuuton yhteisvaikutuksesta. EU-28:n väkiluku kasvoi kyseisellä ajanjaksolla 1,3 miljoonalla hengellä. Tämä vastaa 2,5 henkeä tuhatta asukasta kohti. Niiden 1 341 EU:n NUTS 3 -alueen joukossa, joita koskevat tiedot on esitetty kartassa 3 (Ranskan Mayottesta ei ole tietoja saatavilla), oli enemmän alueita, jotka ilmoittivat väestönsä kasvaneen (806 aluetta), kuin alueita, jotka ilmoittivat väestönsä vähentyneen (530 aluetta). Väestön määrä säilyi muuttumattomana viidellä alueella.

Karttaan on merkitty tummimmalla sinisen sävyllä ne 238 NUTS 3 -tason aluetta, joissa väestön määrä kasvoi keskimäärin vähintään 8,0 hengellä tuhatta asukasta kohti vuonna 2014. Näiden alueiden joukkoon kuuluu 32 aluetta, joissa väestönkasvu oli vähintään 15,0 henkeä tuhatta asukasta kohti. Kasvu oli suurinta Lontoon Tower Hamlets -alueella (33,0 henkeä tuhatta asukasta kohti). Toiselle sijalle sijoittui Romanian pääkaupunkia Bukarestia ympäröivä Ilfov (30,6 henkeä tuhatta asukasta kohti). Yhteensä 13 näistä 32 alueesta, joissa väestönkasvu oli suurinta, sijaitsi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, neljä Ulko-Lontoon ja kuusi Sisä-Lontoon alueella. Yhdeksän aluetta sijaitsi Saksassa; yksikään kyseisistä alueista ei sijainnut Berliinin alueella, vaikka alueisiin kuuluikin viereisessä Brandenburgissa sijaitseva Potsdamin alue. Viisi aluetta sijaitsi Tanskan, Irlannin, Luxemburgin, Itävallan ja Ruotsin pääkaupunkialueilla. Jäljelle jääneisiin alueisiin kuuluivat toinen Itävallan alue (Innsbruck), Ranskan merentakainen alue Guayana, kaksi Espanjan saarialuetta (Fuerteventura ja Eivissa, Formentera) sekä Ilfov.

Monet alueet, joissa väestö vähenee, sijaitsevat itäisissä ja eteläisissä jäsenvaltioissa

Vuonna 2014 väestö väheni 17:llä NUTS 3 -tason alueella yli 15,0 hengellä tuhatta asukasta kohti. Kyseiset alueet sijaitsivat pääasiassa Bulgariassa (seitsemän aluetta), Kroatiassa (kolme aluetta) ja Portugalissa (kaksi aluetta) sekä yksi alue Saksassa, yksi Kreikassa, yksi Latviassa, yksi Liettuassa ja yksi Romaniassa. Väestö väheni NUTS 3 -tason alueista eniten (24,9:llä tuhatta asukasta kohti) Kreikan Kentrikos Tomeas Athinon -alueella. Bulgariassa sijaitseva Vidinin alue oli ainoa toinen alue, jonka väestö väheni vähintään 20,0 hengellä tuhatta asukasta kohti.

Kun tarkastellaan niitä 268:aa NUTS 3 -tason aluetta, joissa väestön määrä väheni yli 4,0:lla tuhatta asukasta kohti (merkitty tummimmalla oranssin sävyllä kartassa 3), kyseiset alueet näyttävät sijoittuvan useisiin EU:n osiin: Baltian maihin, Kroatian, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Kreikan muodostamaan alueeseen Kaakkois-Euroopassa, useisiin Iberian niemimaan alueisiin ja Itä-Saksan alueisiin. Myös monissa muissa maissa oli muutamia alueita, joissa väestö väheni yli 4,0 hengellä tuhatta asukasta kohti, mukaan lukien 22:lla eri puolille Italiaa sijoittuvalla alueella.

Suurimmat vaihtelut EFTA- ja ehdokasmaiden väestönkasvussa rekisteröitiin Turkin alueilla

Vuonna 2014 väestönkasvua oli havaittavissa ennen kaikkea EFTA- ja ehdokasmaiden NUTS 3 -tason alueilla (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot), kuten kartasta 3 näkyy. Positiivista kehitystä kirjattiin 115 alueella, vain 25 alueella väkiluku väheni. EFTA-maissa väestö lisääntyi kaikilla alueilla. Suhteellisesti mitattuna väestönkasvu oli nopeinta Oslossa (Norjan pääkaupungissa) ja Freiburgissa (Länsi-Sveitsissä).

Ehdokasmaissa tilanne oli kirjavampi. Väestön määrä väheni Albaniassa ja Serbiassa (kansalliset tiedot), puolessa Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kahdeksasta alueesta ja 19:llä Turkin alueella, joista suurin osa sijaitsi Keski- ja Koillis-Turkissa. Tätä Turkin alueiden vähenevää väestömäärää tasapainottaa toisissa osissa Turkkia rekisteröity erittäin suuri väestönkasvu. Suurin vaihtelu väestönmuutoksessa NUTS 3 -tason alueilla kirjattiin juuri Turkissa. Väestönkasvu vaihteli Çankirin (lähellä pääkaupunkia Ankaraa) alhaisesta -39,3:sta hengestä tuhatta asukasta kohti Bayburtin alueen (Koillis-Turkki) korkeaan 63,8 henkeen tuhatta asukasta kohti. Turkin eri alueiden väliset huomattavat erot väestönkehityksessä voidaan usein selittää sisäisellä muuttoliikkeellä. Muuttovirrat suuntautuvat yleensä Turkin itäosista länsiosiin.

EU-28:n jäsenvaltioihin on kohdistunut jatkuva maahanmuuttajavirta vuodesta 1985 alkaen

Kokonaisväestönmuutos koostuu kahdesta osatekijästä: luonnollisesta väestönmuutoksesta sekä nettomuutosta ja tilastollisista mukautuksista (jäljempänä nettomuutto). Nämä osatekijät voivat yhdessä vahvistaa väestönkasvua tai edistää väestön vähenemistä. Ne voivat myös kumota toisensa jossain määrin, mikäli niiden suuntaus on päinvastainen.

Muuttovirrat pysyivät vielä 1960-luvulla lähes tasapainossa. Vuonna 1970 EU-28:n jäsenvaltioista muutti 707 028 henkilöä johonkin kolmanteen maahan. Tämä oli suurin maastamuuttajien määrä vuodet 1961–2014 kattavalla ajanjaksolla. Seuraavan kerran maastamuutto EU-28:n jäsenvaltioiden alueelta kasvoi vuosien 1982 ja 1984 välisellä ajanjaksolla (lamakaudella). Tämän jälkeen EU:hun muuttajien määrä on kuitenkin jatkuvasti ollut EU:sta muuttavien määrää suurempi. Vuodesta 1988 alkaen positiivinen nettomuutto on ylittänyt 500 000 henkilön rajan vuosittain, vuosia 1991 ja 1997 lukuun ottamatta. Nettomuutto ylitti miljoonan henkilön rajan kymmenenä vuotena vuoden 1988 ja 2014 välisellä 27-vuotiskaudella. EU-28:n nettomuutto oli 1,8 miljoonaa henkeä vuonna 2003, jonka jälkeen nettomuutosta johtuva väestönkasvu hidastui matalampaan 712 000 henkeen vuonna 2011. Vuonna 2013 nettomuutto kasvoi 1,7 miljoonaan ja pysyi yli miljoonassa myös vuonna 2014.

Nettomaahanmuuton määrä oli erityisen suuri monilla Saksan alueilla

Kartassa 4 esitetään vuoden 2014 yleisiä nettomuuttolukuja, jotka olivat keskimäärin 2,2 henkeä tuhatta asukasta kohti koko EU-28:ssa. Kartat 3 ja 4 muistuttavat toisiaan. Samankaltaisuus korostaa muuttoliikkeiden ja kokonaisväestönmuutoksen välistä läheistä suhdetta. Kehitys on korostunut myös sen takia, että luonnollinen väestönmuutos oli lähes tasapainossa useilla EU:n alueilla.

Vuonna 2014 (jäsenvaltion muilta alueilta, toisilta EU-alueilta tai kolmansista maista peräisin oleva) maahanmuuttajavirta kohdistui erityisesti Saksan eri osiin. 12 niistä 19 alueesta, joissa nettomuutto oli 15,0 henkeä tuhatta asukasta kohti tai enemmän, sijaitsi Saksassa. Kun tarkastelu ulotetaan niihin 217 alueeseen, joissa nettomuutto oli vähintään 8,0 henkeä tuhatta asukasta kohti (merkitty tummimmalla sinisen sävyllä kartassa 4), Saksaan sijoittuvien alueiden määrä nousee 147:ään. Maahanmuuttajien pääasiallisiin kohdemaihin kuuluivat myös Yhdistynyt kuningaskunta (26 aluetta), Ranska (11 aluetta), Itävalta (10 aluetta) ja Ruotsi (9 aluetta).

Suurimmat maahanmuuttajamäärät kirjattiin Romanian Ilfovissa, jossa nettomuuttoluku oli 29,8 henkeä tuhatta asukasta kohti. Neljä seuraavaksi korkeinta nettomuuttolukua kirjattiin Saksan alueilla (Landshut, Suhl, Leipzig ja Giessen), joiden luvut vaihtelivat 21,8 ja 23,9 välillä tuhatta asukasta kohti. Lontoossa sijaitseva Tower Hamlets -alue oli ainoa muu NUTS 3 -alue, jossa nettomuuttoluku oli yli 20,0 henkeä tuhatta asukasta kohti. Luxemburg (19,9) ja Frankfurt am Main (19,2) sijoittuivat vain hieman tämän alapuolelle.

Kaikilta neljältä Kreikan pääkaupungin muodostavalta alueelta suuntautui muuttoliikettä muille alueille vuonna 2014

Vuonna 2014 nettomuutto oli negatiivista 430:llä EU-28:n NUTS 3 -tason alueella (toisin sanoen alueelta pois muuttaneiden määrä oli suurempi kuin alueelle muuttaneiden määrä) ja näistä 117:llä muuttoluku oli alle -4,0 henkeä tuhatta asukasta kohti. Kyseiset alueet sijaitsivat Sloveniassa, Kroatiassa, Unkarissa, Romaniassa, Bulgariassa, Kreikassa ja Kyproksessa (yksi alue tällä tietojen tasolla) Itä- ja Etelä-Euroopassa sekä Baltian maissa Pohjois-Euroopassa. Tällaisia alueita olivat myös useat Iberian niemimaan alueet, Ranskan Île de France ja sen vieressä sijaitseva Champagne-Ardenne sekä monet Irlannin alueet ja muutamat muut alueet. Näihin alueisiin kuului myös kahdeksan pääkaupunkialuetta, mukaan lukien neljä aluetta, jotka muodostavat Kreikan pääkaupungin Ateenan, yksi Sisä-Lontoon alueista, Pariisi, Bukarest ja Kypros. Suurimmat negatiiviset nettomuuttoluvut kirjattiin Irlannin Borderissa ja Kreikan pääkaupunkialueella Kentrikos Tomeas Athinonissa, jossa nettomuuttoluku putosi -21,1 henkilöön tuhatta asukasta kohti.

VALOKEILASSA

Border, Irlanti

EU:n alhaisin nettomuuttoluku NUTS 3 -tason alueella kirjattiin Irlannin Borderissa. Vuonna 2014 sen nettomuuttoluku (tulomuutto- ja lähtömuuttolukujen välinen erotus) oli -21,1 henkilöä tuhatta asukasta kohti.

©: Scollonp

EFTA- ja ehdokasmaiden vuoden 2014 nettomuuttovirroissa on havaittavissa ristiriitaisia suuntauksia (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot). Tämä oli tilanne erityisesti Turkissa, jossa 22:lla NUTS 3 -tason alueella nettomuuttoluvuiksi kirjattiin negatiivisia kaksinumeroisia lukuja. Alhaisin luku, -43,3 henkeä tuhatta asukasta kohti, kirjattiin Çankirissa (Ankarasta koilliseen). Toisaalta 11:llä Turkin NUTS 3 -tason alueella rekisteröitiin myös positiivisia kaksinumeroisia lukuja, joista korkein, 54,1 henkeä tuhatta asukasta kohti, kirjattiin Bayburtin alueella (Koillis-Turkissa). Muuten nettomuutto oli positiivista kaikilla EFTA-maiden NUTS 3 -alueilla. Korkein luku, 14,6 henkeä tuhatta asukasta kohti, kirjattiin Sveitsin länsiosassa sijaitsevalla Freiburgin alueella.

Syntyvyys- ja hedelmällisyysluvut

EU:ssa syntyy vähemmän lapsia kuin ennen. Tämä hidastaa luonnollista kasvua ja aiheuttaa jopa negatiivista luonnollista muutosta (kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän): katso väestöennusteita käsittelevästä artikkelista, kuinka väestörakenteen kehityksen ennustetaan vaikuttavan EU:n alueiden väkilukuun.

Tässä kappaleessa käsitellään yleisiä syntyvyyslukuja (elävänä syntyneiden määrä keskiväkiluvun tuhatta asukasta kohti) ja hedelmällisyyslukuja (elävänä syntyneiden lasten keskimääräinen määrä naista kohti) alueittain. Yleinen syntyvyysluku EU-28:ssa vuonna 2014 oli 10,1 syntynyttä tuhatta asukasta kohti. EU:n jäsenvaltioista korkein yleinen syntyvyysluku, 14,6 syntynyttä tuhatta asukasta kohti, kirjattiin Irlannissa. Myös Ranskan (12,4 syntynyttä), Yhdistyneen kuningaskunnan (12,0 syntynyttä) ja Ruotsin (11,9 syntynyttä) luvut olivat suhteellisen korkeita. Toiseen ääripäähän sijoittuvat monet Itä-Euroopan valtiot (Bulgaria, Kroatia, Unkari, Puola ja Romania), Etelä-Euroopan valtiot (Kreikka, Espanja, Italia, Malta ja Portugali) sekä Saksa ja Itävalta, joissa yleinen syntyvyysluku oli 10,0 syntynyttä tuhatta asukasta kohti tai vieläkin alhaisempi.

Jotkin EU:n korkeimmista syntyvyysluvuista kirjattiin Belgian, Irlannin, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunkialueilla

Kuviossa 3 esitetään NUTS 2 -tason alueiden yleisiä syntyvyyslukuja vuonna 2014. Kaikissa useita alueita käsittävissä EU:n jäsenvaltioissa sekä kuvatuissa kolmansissa maissa pääkaupunkialueiden syntyvyysluvut olivat kansallista keskiarvoa korkeampia. Tietyissä jäsenvaltioissa, kuten Tšekissä, Puolassa ja Unkarissa, eri alueiden syntyvyysluvuissa ei ollut huomattavia eroja. Muiden maiden luvuissa oli enemmän eroja, usein yhden tai muutaman alueen poikkeavan korkeiden lukujen takia. Belgiassa Brysselin pääkaupunkialue oli ainoa alue, jossa yleinen syntyvyysluku oli kansallista keskiarvoa korkeampi. Espanjan syrjäisillä Melillan ja Ceutan alueilla sekä Ranskan Guayanan ja Réunionin alueilla kirjattiin lukuja, jotka olivat huomattavasti korkeampia kuin kyseisten jäsenvaltioiden muilla alueilla. EU:n kolme korkeinta syntyvyyslukua rekisteröitiin Espanjan Melillassa, Ranskan Guayanassa ja Réunionin saarella. Näitä seurasivat kolme pääkaupunkialuetta: Sisä-Lontoo - East, Brysselin pääkaupunkialue ja Île de France, joilla kaikilla yleinen syntyvyysluku oli 15,0 syntynyttä tuhatta asukasta kohti tai sitäkin korkeampi, kuten Ulko-Lontoo - West and North West -alueella.

Viisi alhaisinta syntyvyyslukua (alle 7,0 syntynyttä tuhatta asukasta kohti vuonna 2014) kirjattiin eteläisissä jäsenvaltioissa, kahdella Italian ja kahdella Portugalin alueella ja yhdellä Espanjan alueella. Alhaisin syntyvyysluku kirjattiin Luoteis-Espanjassa Asturian alueella (6,3 syntynyttä tuhatta asukasta kohti).

Vuonna 2014 EFTA-maiden NUTS 2 -tason alueiden syntyvyysluvut sijoittuivat keskimäärin 10,0–15,0 syntyneen välille tuhatta asukasta kohti. Ainoita poikkeuksia olivat Hedmark og Opplandin alue (Kaakkois-Norja) ja kolme aluetta Sveitsissä — Espace Mittelland, Ostschweiz ja Ticino. Kaikkien neljän alueen yleinen syntyvyysluku oli alle 10,0 syntynyttä tuhatta asukasta kohti.

Ehdokasmaissa yleiset syntyvyysluvut sen sijaan sijoittuivat 10,0–15,0 syntyneen välille tuhatta asukasta kohti (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot), poikkeuksena Turkin 14 NUTS 2 -tason aluetta, joissa syntyvyysluvut olivat korkeammat. Korkein luku, 30,8 syntynyttä tuhatta asukasta kohti, kirjattiin Etelä-Turkin Şanliurfan alueella, Diyarbakirissa.

Hedelmällisyysluvut putosivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä

Kokonaishedelmällisyysluku alkoi laskea EU-28:ssa vuosisadan alussa. Vuonna 2001 ja 2002 luku oli 1,46 elävänä syntynyttä naista kohti. Tämän jälkeen luku kohosi 1,62:een vuoteen 2010 mennessä, jonka jälleen se jälleen laski 1,54:ään vuonna 2013 ja kohosi jälleen 1,58:aan vuonna 2014. Kehittyneissä osissa maailmaa kokonaishedelmällisyysluku 2,10 elävänä syntynyttä naista kohti katsotaan korvaavaksi kokonaishedelmällisyysluvuksi eli tasoksi, jolla väestön määrä pysyy vakaana pitkällä aikavälillä ilman muuttoliikettä alueelle tai sieltä pois.

Korkeimmat hedelmällisyysluvut EU:n jäsenvaltioista vuonna 2014 rekisteröitiin Ranskassa (2,01 elävänä syntynyttä naista kohti) sekä Irlannissa (1,94), Ruotsissa (1,88) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (1,81). Hedelmällisyysluvut olivat usein korkeampia sellaisissa jäsenvaltioissa, joissa perhe yksikkönä oli suhteellisen heikko (vain pieni osa ihmisistä oli naimisissa ja suuri osa lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella), parisuhteiden rikkoutuminen oli melko yleistä (suhteellisen suuret avioeroluvut) ja naisten osuus työmarkkinoilla suuri. 13:ssa EU:n jäsenvaltiossa hedelmällisyysluku oli 1,50 elävänä syntynyttä naista kohti tai sitäkin alhaisempi. Hedelmällisyysluku oli alhaisin Portugalissa (1,23 elävänä syntynyttä naista kohti).

Vaihtelut alueellisissa hedelmällisyysluvuissa voivat johtua monenlaisista tekijöistä, kuten väestön sosio-ekonomisesta rakenteesta (esimerkiksi koulutuksesta, ammatillisesta asemasta, tuloista tai iästä), asuinpaikasta (esimerkiksi infrastruktuurien käytettävyydestä, lastenhoitopalveluista tai asuntomarkkinoista) tai kulttuuritekijöistä (kuten uskonnosta ja tavoista, suhtautumisesta avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin tai ehkäisyn hyväksymisestä). Kuviossa 4 havainnollistetaan hedelmällisyyslukujen jakautumista NUTS 2 -tason alueilla. Kuten kuviossa 3, lukujen jakautumisessa ei ole juurikaan eroja, sillä saman EU:n jäsenvaltion eri alueilla esiintyi harvoin huomattavasti vuoden 2014 kansallisesta keskiarvosta poikkeavia lukuja. Poikkeuksina ovat jälleen kerran Espanjan Melilla ja Ranskan merentakaiset alueet Guayana, Réunion, Guadeloupe ja Martinique. Nämä olivat vuonna 2014 ainoat NUTS 2 -tason alueet, joissa kokonaishedelmällisyysluku oli luonnollista korvaavaa kokonaishedelmällisyyslukua (2,10) suurempi.

EFTA-maita koskeva analyysi vahvistaa, että NUTS 2 -alueiden hedelmällisyysluvut jäivät järjestelmällisesti korvaavaa hedelmällisyyslukua alhaisemmiksi. Tilanne oli sama myös ehdokasmaissa (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot), Turkkia lukuun ottamatta. Turkin länsiosien (suhteellisen alhaiset hedelmällisyysluvut) ja itäosien (huomattavasti korkeammat hedelmällisyysluvut) välillä oli jyrkkä ero. Esimerkiksi alhaisin hedelmällisyysluku (1,59) rekisteröitiin Mustanmeren rannalla sijaitsevalla Zonguldakista, Karabükista ja Bartinista koostuvalla alueella, korkein hedelmällisyysluku Şanliurfasta ja Diyarbakirista koostuvalla alueella (3,91 elävänä syntynyttä naista kohti) — viimeksi mainitulla alueella kirjattiin myös Turkin korkein syntyvyysluku (katso edellä).

Korkeimmat hedelmällisyysluvut kirjattiin pääasiassa Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan alueilla

Kartassa 5 esitetään tarkempi analyysi kyseisestä indikaattorista ja esitetään hedelmällisyyslukuja NUTS 3 -alueilla. Vuonna 2014 korkeimmat hedelmällisyysluvut rekisteröitiin Ranskan merentakaisella alueella Guayanassa (3,50 elävänä syntynyttä naista kohti) ja Espanjaan kuuluvan Melillan alueella (2,70). Näitä seurasivat Seine-Saint-Denis (lähellä Ranskan pääkaupunkialuetta) ja toinen Ranskan merentakainen alue, Réunion. Yhteensä 34:llä NUTS 3 -alueella rekisteröitiin hedelmällisyyslukuja, jotka olivat suurempia kuin 2,10. Yli puolet näistä alueista (yhteensä 20) sijaitsee Ranskassa ja enemmän kuin neljännes (9) Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vastaava tilanne oli havaittavissa 186:lla NUTS 3 -alueella, jossa hedelmällisyysluku oli vähintään 1,90 (merkitty tummimmalla oranssin sävyllä kartassa 5). Hieman yli kolme neljäsosaa näistä alueista sijaitsee Ranskassa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kyseisiin alueisiin lukeutui myös kuusi kahdeksasta Irlannin alueesta ja kymmenen 21:stä Ruotsin alueesta.

VALOKEILASSA

Douro, Portugali

Kehittyneissä osissa maailmaa 2,10 elävänä syntynyttä naista kohti katsotaan korvaavaksi kokonaishedelmällisyysluvuksi eli tasoksi, jolla väestön määrä pysyy vakaana pitkällä aikavälillä ilman muuttoliikettä alueelle tai sieltä pois. Hedelmällisyysluvut ovat yleensä huomattavasti alhaisemmat EU:ssa. Esimerkiksi Douro oli yksi neljästä NUTS 3 -alueesta Portugalissa, jossa hedelmällisyysluvuksi kirjattiin vuonna 2014 alle 1,0 elävänä syntynyttä naista kohti.

©: Aires Almeida

Alhaisimmat hedelmällisyysluvut (alle 1,35) kirjattiin suurimmaksi osaksi Saksassa ja itäisissä ja eteläisissä jäsenvaltioissa, erityisesti Kyproksella (yksi alue tällä tietojen tasolla), Portugalissa (22 aluetta 25:stä), Espanjassa (37 aluetta 59:stä), Slovakiassa (viisi aluetta kahdeksasta) ja Puolassa (42 aluetta 72:sta) sekä vähäisemmässä määrin Kreikassa ja Italiassa.

Kaikkien EFTA-maiden NUTS 3 -alueiden hedelmällisyysluku jäi alle 2,10:n vuonna 2014. Luku oli yli 1,90 neljällä Norjan alueella, yhdellä Sveitsin ja yhdellä Islannin alueella. Korkein luku (2,03) kirjattiin Islannin Landsbyggð-alueella.

Ehdokasmaihin kuuluvassa Entisen Jugoslavian tasavallan Makedoniassa hedelmällisyysluku jäi alle 1,35 kolmella sen kahdeksasta alueesta (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot). Sen sijaan Turkissa hedelmällisyysluku kipusi yli 2,10:een 29 alueella ja 1,90:een tai korkeammaksi 13 alueella. Kaksi korkeinta hedelmällisyyslukua kirjattiin Turkin länsiosassa, Şanliurfan (4,52) ja Sirnakin (4,22) alueella. Näiden kahden kohtalaisen korkean hedelmällisyysluvun ja Turkin läntisimmissä osissa kirjattujen lukujen välillä on huomattava ero. Läntisimpien osien luvut vaihtelivat yleensä 1,5–1,9 välillä (jotka vastaavat enemmän EU:ssa kirjattuja lukuja).

Kuolleisuus

Koko EU-28:ssa kuoli 4,94 miljoonaa henkilöä vuonna 2014. Tämä on 1,1 % vähemmän kuin vuonna 2013. Vuonna 2014 yleinen kuolleisuusluku EU-28:ssa oli 9,7 henkilöä tuhatta asukasta kohti, ja se vaihteli Bulgarian 15,1:stä, Latvian 14,3:sta ja Liettuan 13,7:stä Maltan, Luxemburgin, Irlannin ja Kyproksen alle 8,0 henkilöön tuhatta asukasta kohti.

Yleinen kuolleisuusluku kuvastaa yleensä väestön rakennetta (vanhemmat henkilöt kuolevat nuoria todennäköisemmin) sekä tiettyyn sairauteen/tautiin sairastumisen tai ulkoisesta syystä johtuvan kuoleman todennäköisyyttä. Tiettyihin kuolemansyihin — verenkiertoelinten sairauksiin ja syöpään — liittyviä alueellisia tilastoja on esitetty terveyttä koskevassa artikkelissa.

Kuviossa 5 on kuvattu kuolleisuuslukujen vaihtelua NUTS 2 -alueilla. Kun niitä verrataan kuviossa 3 esitettyihin yleisiä syntyvyyslukuja koskeviin tietoihin, voidaan todeta, että yleisissä kuolleisuusluvuissa esiintyy yleensä enemmän vaihtelua eri alueiden välillä kuin yleisissä syntyvyysluvuissa. Yhtenäisimmät kuolleisuusluvut rekisteröitiin Tšekin eri alueilla. Espanjan, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan eri alueiden luvuissa esiintyi enemmän vaihtelua. Myös Turkin eri alueiden kuolleisuusluvuissa esiintyi suhteellisen paljon vaihtelua. Lähes kaikissa useita alueita käsittävissä jäsenvaltioissa kuolleisuus pääkaupunkialueella oli kansallista keskiarvoa pienempi, poikkeuksena ainoastaan Kroatia, Puola ja Slovenia sekä Sveitsi.

Vuonna 2014 korkeimmat kuolleisuusluvut EU:ssa rekisteröitiin neljällä Bulgarian alueella, joissa luku vaihteli 14,5:stä 19,8:aan tuhatta asukasta kohden. Kuolleisuusluvut olivat korkeimmat Luoteis-Bulgarian pohjoisalueella, jossa myös elinajan odote oli matalin. Yleinen kuolleisuusluku oli alhaisin, 3,1 henkilöä tuhatta asukasta kohden, Ranskan merentakaisella alueella Guyanassa. Yhtä alhaiset kuolleisuusluvut kirjattiin myös Turkissa sijaitsevilla Mardinin, Batmanin, Sirnakin ja Siirtin alueilla. Muihin EU:n alueisiin, joissa kuolleisuusluvut olivat alhaiset, kuuluivat muun muassa Inner London - East (4,3) ja Inner London - West (4,7) -alueet. Yleinen kuolleisuusluku oli alhainen myös useiden muiden maiden, kuten Ranskan, Irlannin, Espanjan, Luxemburgin (vain yksi alue tämän tason analyysissä), Ruotsin ja Suomen pääkaupunkialueilla.

Lapsikuolleisuus

Elinajan odotteen huomattava kasvaminen viime vuosina EU:n eri alueilla ei johdu ainoastaan siitä, että ihmiset elävät pidempään, vaan siihen on vaikuttanut myös lapsikuolleisuuden väheneminen. Vuonna 2014 EU-28:ssa kuoli noin 19 100 lasta ennen ensimmäistä ikävuottaan. Lapsikuolleisuusluku oli näin ollen 3,7 lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti, kun vielä vuosikymmentä aikaisemmin luku oli 5,3 ja 50 vuotta aikaisemmin 32,8.

Kuviossa 6 esitetään lapsikuolleisuuslukujen vaihtelua NUTS 2 -alueilla vuonna 2014. EU:n jäsenvaltioista Slovakian, Suomen, Ranskan ja Itävallan eri alueiden lapsikuolleisuusluvut olivat keskenään erityisen epäyhtenäisiä. Suomessa varsin huomattava epäyhtenäisyys selittyy Ahvenanmaan erityistilanteella — alueella ei nimittäin kuollut yhtään alle 1-vuotiasta lasta (alueen lapsikuolleisuusluku oli näin ollen 0,0). Ahvenanmaan jälkeen EU-alueiden alhaisin lapsikuolleisuusluku, 0,7, kirjattiin Itävallan länsiosassa, Vorarlbergin alueella. Sen sijaan lapsikuolleisuus nousi vähintään 10,0 lapseen tuhatta elävänä syntynyttä kohti seuraavilla Euroopan itäosassa sijaitsevilla alueilla: Kaakkois-Romania (Romania), Kaakkois-Bulgaria (Bulgaria) ja Itä-Slovakia (Slovakia). Pääkaupunkialueen lapsikuolleisuus oli korkeampi kuin kansallinen keskiarvo seuraavissa viidessä useammasta kuin yhdestä alueesta koostuvassa jäsenvaltiossa: Kroatia, Portugali, Espanja, Alankomaat ja Itävalta. Tämä oli tilanne myös Norjassa.

Lapsikuolleisuusluvut jäivät EFTA-maista Islannissa, Liechtensteinissa ja Norjan kaikilla seitsemällä NUTS 2 -alueella alle EU-28:n keskiarvon. Sveitsin lapsikuolleisuusluvut olivat hieman korkeampia, vaikka Région lémanique-, Espace Mittelland- ja Ticino-alueilla luvut olivat EU-28:n keskiarvon alapuolella.

Ehdokasvaltioissa kirjattiin korkeampia lapsikuolleisuuslukuja (Albaniasta ja Serbiasta on saatavilla ainoastaan kansalliset tiedot), jotka vaihtelivat Montenegron (yksi alue tällä tietojen tasolla) 4,9 lapsesta tuhatta elävänä syntynyttä kohti Turkin 11,1 lapseen tuhatta elävänä syntynyttä kohti. Turkissa alueelliset lapsikuolleisuusluvut vaihtelivat huomattavasti Ankaran pääkaupunkialueen alhaisesta 7,0:sta lapsesta tuhatta elävänä syntynyttä kohti eteläisten Gaziantepin, Adiyamanin ja Kilisin alueiden korkeaan 16,9 lapseen tuhatta elävänä syntynyttä kohti .

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Eurostat laatii monenlaisia alueellisia väestötilastoja. Ne sisältävät tietoja väestön määrästä ja erilaisista väestöön liittyvistä tapahtumista, jotka vaikuttavat väestön määrään, rakenteeseen ja erityispiirteisiin. Näitä tietoja voidaan käyttää laajasti toimien suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin monilla tärkeillä sosiaali- ja talouspolitiikan aloilla esimerkiksi seuraavasti:

analysoidaan väestön ikääntymistä ja sen vaikutuksia kestävään kehitykseen ja hyvinvointiin;
arvioidaan väestönmuutoksen taloudellisia vaikutuksia;
lasketaan asukaskohtaisia lukuja ja indikaattoreita, joita ovat esimerkiksi alueellinen asukaskohtainen bruttokansantuote, jota voidaan käyttää rakennerahastojen varojen kohdentamiseen taloudellisesti heikommassa asemassa oleville alueille;
kehitetään ja seurataan maahanmuutto- ja turvapaikkajärjestelmiä.

Väestötilastojen keruun oikeusperusta vahvistetaan Euroopan demografisista tilastoista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1260/2013 ja sen täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 205/2014. Muuttoliikettä ja kansainvälistä suojelua koskevista yhteisön tilastoista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 862/2007 ja täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 351/2010.

Lisätietoja annetaan väestöennusteita koskevassa osiossa Eurostatin verkkosivuilla.

Väestönmuutosta ja väestön rakennetta koskevia tilastoja käytetään yhä enemmän päätöksenteon tukena, ja niiden avulla seurataan väestön poliittista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurillista käyttäytymistä. Euroopan parlamentti antoi päätöslauselman väestörakenteen muutoksesta ja sen vaikutuksista EU:n tulevaan koheesiopolitiikkaan (2013/C 153 E/02), jossa korostetaan, että alueiden väestökehitystä olisi mitattava tilastollisesti ja että väestönmuutos olisi nähtävä monialaisena tavoitteena tulevassa koheesiopolitiikassa.

NUTS

Tässä artikkelissa esitetyt tiedot perustuvat yksinomaan vuoden 2013 NUTS-versioon.

Indikaattorimääritelmät

Elinajan odote syntymähetkellä on se keskimääräinen vuosien määrä, jonka vastasyntynyt voi olettaa elävänsä, jos kuolleisuusolosuhteet pysyvät hänen elämänsä ajan nykyisenlaisina.

Väestönmuutos on väestön määrän erotus jonkin ajanjakson (esimerkiksi kalenterivuoden) alun ja lopun välillä. Positiivisella väestönmuutoksella tarkoitetaan väestönkasvua, kun taas negatiivisella väestönmuutoksella tarkoitetaan väestön vähenemistä. Väestönmuutos koostuu kahdesta osatekijästä.

Luonnollisesta muutoksesta, joka lasketaan elävänä syntyneiden ja kuolleiden erotuksena. Positiivinen luonnollinen muutos, jota kutsutaan myös luonnolliseksi kasvuksi, on kyseessä silloin, kun elävänä syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. Negatiivinen luonnollinen muutos (luonnollinen lasku) on kyseessä silloin, kun elävänä syntyneitä on vähemmän kuin kuolleita.
Nettomuutosta ja tilastollisista mukautuksista, joka lasketaan kokonaisväestönmuutoksen ja luonnollisen muutoksen erotuksena. Nettomuuttoa koskeviin tilastoihin vaikuttavat siten kaikki tämän yhtälön osatekijöissä – varsinkin väestönmuutoksessa – esiintyvät tilastolliset epätarkkuudet. Nettomuutto ja tilastolliset mukautukset voivat kattaa maahanmuuton ja maastamuuton erotuksen lisäksi muita muutoksia, joita väestössä on tapahtunut kahden peräkkäisen vuoden 1. tammikuuta välillä ja jotka eivät liity syntymiin, kuolemiin, maahanmuuttoon tai maastamuuttoon.

Muutosluku lasketaan kokonaisväestönmuutoksesta, luonnollisesta väestönmuutoksesta ja nettomuutosta sekä tilastollisista mukautuksista. Kaikissa näissä tapauksissa verrataan vuoden aikana tapahtunutta muutosta kyseisen alueen keskiväkilukuun samana vuonna, ja suhde ilmaistaan tuhatta asukasta kohti.

Tärkeimpiä demografisia tapahtumia (elävänä syntyneitä ja kuolleita) koskeva luku ilmaistaan suhteessa tärkeimpien samalla alueella samana vuonna tapahtuneiden demografisten tapahtumien määrään, ja suhde ilmaistaan tuhatta asukasta kohti.

Kokonaishedelmällisyysluku määritellään naisen elinaikanaan synnyttämien lasten keskimääräksi olettaen, että kyseisen vuoden ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut ovat voimassa naisen koko hedelmällisyyskauden.

Lapsikuolleisuusluku määritellään tietyllä alueella samana vuonna (ennen ensimmäistä ikävuottaan) kuolleiden lasten määräksi suhteessa tuhanteen elävänä syntyneeseen lapseen.

Taustaa

EU:n väestörakenteen muutoksilla on tulevina vuosikymmeninä todennäköisesti huomattava merkitys, sillä suurin osa tulevan väestökehityksen suuntausta koskevista malleista osoittaa, että EU:n väestön ikääntyminen jatkuu syntyvyyden tason pysyessä alhaisena ja eliniän pidetessä.

Vaikka muuttoliikkeellä on tärkeä rooli EU:n jäsenvaltioiden väestödynamiikassa, on epätodennäköistä, että se voisi yksin estää monilla EU:n alueilla havaittavissa olevan väestön ikääntymisen.

Väestön ikääntymiseen liittyvät sosiaaliset ja taloudelliset seuraukset vaikuttavat todennäköisesti merkittävällä tavalla koko EU:hun sekä kansallisella että alueellisella tasolla. Alhaisen syntyvyyden vuoksi esimerkiksi koulutuksessa olevien opiskelijoiden ja muuta väestöä tukevien työikäisten määrä vähenee, kun taas ikääntyneiden määrä kasvaa (ja heistä osa tarvitsee uutta infrastruktuuria sekä terveys- ja asumispalveluja). Nämä rakenteelliset väestönmuutokset saattavat vaikuttaa hallitusten kykyyn kerätä verotuloja, tasapainottaa oman taloutensa ja tarjota riittävät eläkkeet ja terveyspalvelut.

Eniten väestöön liittyviä haasteita uskotaan tulevan esiintymään syrjäisillä alueilla, maaseudulla ja jälkiteollisilla alueilla, joilla väestön määrä todennäköisesti pienenee. Väestönmuutoksen alueellinen ulottuvuus ilmenee erityisesti seuraavasti:

itä–länsi-ulottuvuus eli monet EU:hun vuonna 2004 tai sen jälkeen liittyneet jäsenvaltiot kurovat vielä välimatkaa kiinni;
pohjoinen–etelä-ulottuvuus eli Välimeren alueiden ja lauhkeaan vyöhykkeeseen kuuluvien EU:n pohjoisten ja läntisten alueiden välillä on usein huomattavia eroja;
kaupunki–maaseutu-jako eli suurimmassa osassa kaupunkialueita väestö kasvaa edelleen kun taas maaseudulla asuvien määrä vähenee;
pääkaupunkialuevaikutus eli pääkaupungeilla ja joillakin niitä ympäröivillä alueilla (esim. EU:n kahden metropolin Lontoon ja Pariisin ympäristöllä) on ”vetovaikutus”, koska niissä on yleensä paremmat työllistymismahdollisuudet;
kansallisen tason alueelliset erot voivat vaikuttaa alueelliseen kilpailukykyyn ja koheesioon, kuten Saksassa ja Turkissa (idän ja lännen alueiden välillä) tai Ranskassa, Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (pohjoisen ja etelän alueiden välillä).

Poliittinen kehitys

Tulevan väestörakenteen kehityksen huomioon ottaen ei ole yllättävää, että päättäjät ovat puuttuneet moniin asioihin. Euroopan komissio antoi tiedonannon Euroopan väestökehitys – Haasteista mahdollisuuksiin (KOM(2006) 571 lopullinen), jossa tuotiin esiin viisi keskeistä toimintalohkoa:

edistetään väestön uusiutumista luomalla paremmat olosuhteet perheille ja parantamalla työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista;
edistetään työllisyyttä lisäämällä työpaikkoja ja varmistamalla pidempi ja laadukkaampi työura;
varmistetaan tuottavampi ja dynaamisempi EU, lisätään tuottavuutta ja taloudellista tehokkuutta investoimalla koulutukseen ja tutkimukseen;
vastaanotetaan ja kotoutetaan EU:n maahanmuuttajat;
varmistetaan kestävä julkinen talous, jolla taataan riittävät eläkkeet, sosiaaliturva, terveydenhuolto ja pitkäaikaishoito.

Eurooppa 2020 -strategia

Myös useimmat Eurooppa 2020 -strategian seitsemästä lippulaivahankkeesta liittyvät väestöhaasteisiin ja erityisesti väestön ikääntymiseen. Innovaatiounionia koskevassa lippulaivahankkeessa saatetaan yhteen eri aluetasojen julkisia ja yksityisiä toimijoita vastaamaan monenlaisiin eri haasteisiin, ja vuonna 2011 käynnistettiin aktiivisena ja terveenä ikääntymistä koskeva eurooppalainen innovaatiokumppanuus. Sen tavoitteena on lisätä eurooppalaisten terveitä ikävuosia keskimäärin kahdella vuodella vuoteen 2020 mennessä. Toisessa lippulaivahankkeessa, Euroopan digitaalistrategiassa edistetään ikääntyvien digitaalista lukutaitoa ja mahdollisuuksia käyttää tietotekniikkaa, ja EU:n uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelmassa tuetaan työurien pidentämistä tarjoamalla elinikäistä oppimista ja edistämällä terveenä ja aktiivisena ikääntymistä. Lisäksi köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaisella foorumilla käsitellään sosiaalisen suojelun ja eläkejärjestelmien riittävyyttä ja kestävyyttä ja tarvetta varmistaa ikääntyneiden riittävä toimeentulo ja terveyspalvelujen saatavuus.

Muuttoliike

Toukokuussa 2015 Euroopan komissio esitteli Euroopan muuttoliikeagendan. Siinä vahvistetaan välittömät toimenpiteet, joilla voidaan hallita Välimeren alueelta tulevien maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden tulvaa, sekä esitetään joukko toimintavaihtoehtoja EU:hun suuntautuvan maahanmuuton hallitsemiseksi pitkällä aikavälillä. Agendassa todetaan, että humanitäärisiin haasteisiin on vastattava mutta että laittomien muuttajien palautuksia on voitava lisätä varmistaen kuitenkin samalla turvapaikanhakuoikeus.

Agendassa esitetään EU:n muuttoliikepolitiikkaan toimia neljällä tasolla:

laillista muuttoliikettä koskeva uusi politiikka – säilytetään EU houkuttelevana kohteena maahanmuuttajille, erityisesti tarkistamalla kotouttamispolitiikkaa, hallitsemalla muuttoliikettä käymällä vuoropuhelua ja luomalla kumppanuuksia kolmansien maiden kanssa ja nykyaikaistamalla EU:n ulkopuolelta tuleville korkeasti koulutetuille suunnattua sinisen kortin järjestelmää.
laittoman maahanmuuton houkuttelevuuden vähentäminen — vahvistetaan Frontexin roolia erityisesti palautuksissa;
rajaturvallisuus — autetaan kolmansia maita vahvistamaan valmiuksia turvata rajansa;
vahva yhteinen turvapaikkapolitiikka — varmistetaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän täysimittainen ja yhdenmukainen täytäntöönpano.

Maaliskuussa 2016 Euroopan komissio ilmoitti vuonna 2015 ja vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä koetun pakolaiskriisin johdosta EU:ssa käyttöön otettavasta hätätilanteen tukivälineestä . Ehdotuksella myönnetään 700 miljoonaa euroa avustuksia (kolmen vuoden aikana) humanitaarisen kriisin helpottamiseen ja EU:n pakolaisten tarvitsemien elintarvikkeiden, suojan ja terveydenhoidon nopeampaan toimitukseen.