Archive:Energian tuotanto ja tuonti

Tilastotiedot poimittu kesäkuussa 2020.

Seuraava suunniteltu päivitys: lokakuu 2021.

This Statistics Explained article has been archived on 21 July 2021.

Highlights

EU:ssa tuotettiin vuonna 2018 primäärienergiaa 9,2 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Venäjä oli vuonna 2018 EU:n suurin maakaasun, raakaöljyn ja kivihiilen toimittaja.

Primäärienergian tuotanto polttoaineittain, EU-27, 2008–2018

Euroopan unionin (EU) riippuvuus energian tuonnista, erityisesti öljyn ja maakaasun tuonnista, muodostaa energian toimitusvarmuutta koskevien poliittisten huolenaiheiden taustan. Tässä artikkelissa tarkastellaan primäärienergian tuotantoa EU:ssa. Koska tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, EU on entistä enemmän riippuvainen energian tuonnista EU:n ulkopuolisista maista. Yli puolet (58,2 %) EU:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin vuonna 2018 tuontienergialla.

Full article

Primäärienergian tuotanto väheni vuodesta 2008 vuoteen 2018

Vuonna 2018 Euroopan unionissa (EU) tuotettiin primäärienergiaa yhteensä 635 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe) – ks. taulukko 1. Tämä oli vain 1 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja jatkoi laskevaa energian tuotannon kehityssuuntausta. Ainoita poikkeuksia olivat vuosi 2010, jolloin tuotanto elpyi maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin seurauksena vuonna 2009 tapahtuneen energian tuotannon voimakkaan laskun jälkeen, ja vuodet 2012–2013, jolloin tuotanto jälleen kasvoi hieman. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna primäärienergiaa tuotettiin EU:ssa vuonna 2018 9,2 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. EU:n primäärienergian tuotannon yleinen laskukehitys johtuu ainakin osittain siitä, että raaka-ainevarat ovat ehtymässä ja/tai tuottajien mielestä rajallisten raaka-ainevarojen hyödyntäminen on epätaloudellista.

Vuonna 2018 primäärienergiaa tuotettiin EU:n jäsenvaltioista eniten Ranskassa, jonka osuus EU:n primäärienergian kokonaistuotannosta oli 21,7 prosenttia. Muut suurimmat primäärienergian tuottajat olivat Saksa (17,8 %), Puola (9,7 %) ja Italia (5,9 %). Suurimpia muutoksia verrattuna kymmenen vuotta aikaisemmin vallinneeseen tilanteeseen EU:n kokonaistuotannossa olivat Ranskan osuuden kasvaminen 2,3 prosenttiyksikköä, Italian 1,2 prosenttiyksikköä, Espanjan ja Ruotsin 1,1 prosenttiyksikköä sekä Alankomaiden osuuden pieneneminen 3,9 prosenttiyksikköä, Saksan 1,7 prosenttiyksikköä ja Tanskan 1,6 prosenttiyksikköä.

Absoluuttisesti ilmaistuna primäärienergian tuotanto kasvoi vuosina 2008–2018 EU:n 27 jäsenvaltiosta 14:ssä. Eniten tuotanto kasvoi Italiassa (4,5 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia), ja sen jälkeen tulivat Espanja (4,4 Mtoe), Ruotsi (4,0 Mtoe), Irlanti (3,4 Mtoe) ja Suomi (3,2 Mtoe). Sitä vastoin Alankomaissa primäärienergian tuotanto laski peräti 31,2 Mtoe, ja myös Saksa (-23,4 Mtoe) ja Tanska (-12,7 Mtoe) ilmoittivat tuotannon vähenemisestä yli 10 Mtoe:lla.

Taulukko 1: Energian tuotanto, 2008 ja 2018
Lähde: Eurostat (nrg_bal_c)

EU:ssa primäärienergiaa tuotettiin vuonna 2018 useista eri energialähteistä. Tärkeimpiä olivat uusiutuvat energialähteet, joiden osuus EU:n kokonaistuotannosta oli yli kolmasosa (34,2 %).

Toiseksi merkittävin energialähde oli ydinenergia, jonka osuus primäärienergian kokonaistuotannosta oli 30,8 prosenttia. Erityisen suuri merkitys ydinenergialla oli Ranskassa, jossa sen osuus kansallisesta primäärienergian tuotannosta oli 78,0 prosenttia. Belgiassa ja Slovakiassa vastaavat osuudet olivat yli kolme viidesosaa (63,1 % ja 62,7 %). Kymmenessä muussa jäsenvaltiossa ydinenergian osuus primäärituotannosta oli alle puolet. Ydinenergiaa ei tuotettu lainkaan 14:ssä EU:n jäsenvaltiossa.

Kiinteiden fossiilisten polttoaineiden osuus (18,3 %, pääosin hiili) oli vähän alle viidenneksen ja maakaasun osuus lähes kymmeneksen (9,3 %). Ainoa muu merkittävä primäärienergian tuotannon lähde oli raakaöljy (3,4 %) (ks. kuvio 1).

Kuvio 1: Primäärienergian tuotanto, EU-27, 2018
(% kokonaistuotannosta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_bal_c)

EU:n primäärienergian tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi enemmän kuin tuotanto kaikista muista energiamuodoista. Tämä kasvu oli suhteellisen yhdenmukaista vuosina 2008-2018 lukuun ottamatta vuonna 2011 tapahtunutta tuotannon pientä vähenemistä (ks. kuvio 2). Tänä ajanjaksona tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi 49,2 prosenttia ja korvasi jossain määrin energian tuotannon muista lähteistä. Toisaalta tuotanto muista lähteistä väheni. Eniten primäärienergian tuotanto laski maakaasun (-46,4 %), raakaöljyn (-35,3 %) ja kiinteiden fossiilisten polttoaineiden (-27,9 %) osalta. Ydinenergian tuotanto laski vähemmän, 14,4 prosenttia.

Kuvio 2: Primäärienergian tuotanto polttoaineittain, EU-27, 2008–2018
(2008 = 100, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_bal_c)

EU ja sen jäsenvaltiot ovat kaikki energian nettotuojia

Primäärienergian tuotannon taantuminen kivihiilestä, ruskohiilestä, raakaöljystä, maakaasusta ja viime aikoina myös ydinenergiasta on johtanut tilanteeseen, jossa EU:n on kysynnän tyydyttämiseksi tuotava entistä enemmän primäärienergiatuotteita ja myös sekundäärisiä johdettuja tuotteita (esim. kaasu-/dieselöljyä). Tilanne on kuitenkin tasaantunut maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin jälkeen. EU:n energiantuonti vuonna 2018 oli 886 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia enemmän kuin vienti. Suurimmat energian nettotuojat olivat absoluuttisesti ilmaistuna Saksa, Italia, Ranska ja Espanja. Tanska oli ollut vuonna 2008 EU:n jäsenvaltioista ainoa energian nettoviejä, mutta vuonna 2013 Tanskan energian tuonti ylitti viennin. Tämä suuntaus vahvistui seuranneiden viiden vuoden aikana vuoteen 2018 saakka. Näin ollen kaikki 27 EU:n jäsenvaltiota ovat olleet vuodesta 2013 lähtien energian nettotuojia. Väkilukuun suhteutettuna suurimmat nettotuojat olivat vuonna 2018 Luxemburg, Malta ja Belgia.

Taulukko 2: Energian nettotuonti valikoiduilta vuosilta, 2008–2018
Lähde: Eurostat (nrg_bal_s) ja (demo_pjan)

EU:n energiantuonnin pääasialliset lähteet ovat muuttuneet hieman viime vuosina. Venäjä on kuitenkin säilyttänyt koko ajanjakson 2008–2018 asemansa tärkeimpien primäärienergiatuotteiden – kivihiilen, raakaöljyn ja maakaasun – suurimpana toimittajana EU:lle (ks. taulukko 3).

Taulukko 3: Primäärienergian tuonnin pääasiallinen alkuperä, EU-27, 2008–2018
(% EU-27:n ulkopuolisesta tuonnista)
Lähde: Eurostat (nrg_ti_sff), (nrg_ti_oil) ja (nrg_ti_gas)

Vuonna 2018 EU:n kivihiilen tuonnista 42,4 prosenttia oli peräisin Venäjältä. Venäjä oli johdonmukaisesti suurin kivihiilen toimittaja EU:lle viime vuosikymmenen aikana, lukuun ottamatta vuotta 2012. Kivihiilen tuonnissa puolestaan Yhdysvallat oli EU:n toiseksi tärkein toimittaja vuonna 2018, ja sen osuus oli 18,6 prosenttia kokonaistuonnista. Kolumbian osuus EU-27:n kivihiilen tuonnista lähes kaksinkertaistui vuodesta 2008 vuoteen 2015. Sen osuus kasvoi 11,7 prosentista 21,1 prosenttiin kokonaistuonnista mutta laski jälleen 13,4 prosenttiin vuonna 2018.

Venäjä oli myös EU:n tärkein raakaöljyn toimittaja. Sen osuus oli 32,1 prosenttia vuonna 2008 ja vaihteli 35,6 prosentista (joka oli vuonna 2011 kirjattu huippuarvo) 29,8 prosenttiin (pienin osuus, kirjattu vuonna 2018). Irakista peräisin olevan EU:n raakaöljyn tuonnin suhteellinen osuus kasvoi nopeasti vuosina 2008–2018 siten, että sen osuus oli 8,7 prosenttia vuonna 2018. Näin siitä tuli toiseksi suurin raakaöljyn toimittaja ennen Saudi-Arabiaa (7,4 %), jonka osuus pysyi suhteellisen muuttumattomana vuosien 2008 ja 2018 välillä.

Venäjän osuus EUn maakaasun tuonnista vuosina 2008–2018 kasvoi hieman, eli 39,4 prosentista 40,4 prosenttiin. Pienin se oli vuonna 2010 (35,2 %) ja suurin (45,3 %) vuonna 2013. Taulukossa 3 esitettynä ajanjaksona Norja pysyi EU:n toiseksi suurimpana maakaasun toimittajana. Sen osuus laski vähitellen vuosien 2008 ja 2018 välillä 22,0 prosentista 18,1 prosenttiin. Algerian, joka on kolmanneksi suurin toimittaja, osuus EU:n maakaasun tuonnista pieneni vuosien 2008 ja 2018 välillä, kun taas Qatarin osuus liki kaksinkertaistui.

EU:n primäärienergian toimitusvarmuus saattaa kärsiä, jos suuri osuus tuonnista on peräisin vain muutamalta kumppanilta. Vuonna 2018 lähes kolme neljäsosaa (70,3 %) EU:n maakaasun tuonnista oli peräisin Venäjältä, Norjasta ja Algeriasta. Vastaava analyysi osoittaa, että lähes kolme neljäsosaa (74,3 %) EU:n kivihiilen tuonnista tuli Venäjältä, Yhdysvalloista ja Kolumbiasta, kun taas raakaöljyn tuonti oli vähemmän keskittynyt tärkeimpiin toimittajiin, sillä Venäjän, Irakin ja Saudi-Arabian osuus EU:n tuonnista oli noin puolet (45,9 %).

Tuonti kattaa yli puolet EU:n energiatarpeista

EU:n riippuvuus energiantuonnista ei muuttunut juurikaan viime vuosikymmenen aikana: vuonna 2008 käytettävissä oleva energian bruttomäärä oli 58,4 prosenttia ja vuonna 2018 se oli 58,2 % (ks. kuvio 3). Kyseisenä ajanjaksona EU:n energian nettotuonti on ollut suurempi kuin sen primäärienergian tuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että yli puolet EU:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin nettotuonnilla ja riippuvuusaste oli yli 50,0 prosenttia.

Vuosien 2008 ja 2018 välillä energiariippuvuusaste vaihteli jonkin verran: vuonna 2008 kirjattiin huippuarvo, 58,4 prosenttia, kun taas vuonna 2013 kirjattiin alin riippuvuusaste, 53,9 prosenttia. Lähempi tarkastelu osoittaa, että korkeimmat riippuvuusasteet kirjattiin vuonna 2018 raakaöljyn (94,6 %) ja maakaasun (83,2 %) kohdalla, kun taas viimeisin saatavilla oleva kiinteiden fossiilisten polttoaineiden riippuvuusaste oli 43,6 prosenttia.

Kuvio 3: Energiariippuvuus, EU-27, 2008–2018
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_ind_id)

Riippuvuus EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvasta tuonnista kasvoi vuosina 2008–2018 maakaasun osalta 13,1 prosenttiyksikköä eli paljon nopeammin kuin kiinteiden fossiilisten polttoaineiden osalta (+2,1 prosenttiyksikköä). Riippuvuus raakaöljystä pysyi samana aikana melko tasaisena.

Koska Tanska ei enää ollut nettoviejä, sen energiariippuvuusaste kääntyi positiiviseksi vuonna 2013 ja pysyi positiivisena myös vuonna 2018 kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden tavoin (ks. kuvio 4). Vuonna 2018 alhaisimmat energiariippuvuusasteet kirjattiin Virossa, Tanskassa, Romaniassa ja Ruotsissa. Malta, Luxemburg ja Kypros olivat (lähes) täysin riippuvaisia primäärienergian tuonnista, sillä niiden riippuvuusasteet olivat 92,4 prosentin ja 97,8 prosentin välillä.

Vuosien 2008 ja 2018 välisen kehityksen analyysi osoittaa, että Tanska, Alankomaat, Liettua ja Puola tulivat aiempaa enemmän riippuvaisiksi energian tuonnista kokonaiskulutuksensa tyydyttämiseksi. Tämän kehityksen voidaan suurelta osin katsoa liittyvän primäärienergian tuotannon vähenemiseen (mikä johtuu raaka-ainevarojen ehtymisestä). Myös Tšekissä, Saksassa ja Belgiassa riippuvuus kasvoi, joskaan ei yhtä merkittävästi. Kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden energiariippuvuusasteet laskivat vuosina 2008–2018, ja nopeinta muutos oli Virossa, jossa riippuvuusaste laski 27,5 prosentista 0,7 prosenttiin (-26,8 prosenttiyksikköä). Riippuvuusaste laski huomattavasti myös Irlannissa (-22,3 prosenttiyksikköä), Bulgariassa (-15,8 prosenttiyksikköä) ja Latviassa (-14,5 prosenttiyksikköä), ja tämä johtui energiatehokkuuden lisäyksistä ja/tai uusiutuvista energialähteistä tapahtuvaa primäärituotantoa edistävästä energiayhdistelmän muutoksesta.

Kuvio 4: Energiariippuvuusaste, kaikki tuotteet, 2008 ja 2018
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_ind_id)

Taulukoiden ja kaavioiden lähdetiedot

Energy production and imports: tables and figures (englanniksi)

Tietolähteet

Luonnonvaroista suoraan louhittuja tai voitettuja energiatuotteita sanotaan primäärienergialähteiksi, kun taas primäärienergialähteistä muuntamalla tuotettuja energiatuotteita sanotaan johdetuiksi tuotteiksi. Primäärienergiatuotanto kattaa kansallisen tuotannon primäärienergialähteistä luonnonvaroja hyödyntämällä. Tähän kuuluvat esimerkiksi hiilikaivokset, öljykentät, vesivoimalaitokset ja biopolttoaineiden valmistus. Jos kulutus on suurempi kuin primäärituotanto, se on katettava joko primäärienergian tai johdettujen tuotteiden tuonnilla.

Reaktorissa ydinfissiolla tuotettu lämpö katsotaan ydinenergian primäärituotannoksi. Tuotanto lasketaan joko tosiasiallisesti tuotettuna lämpönä tai ilmoitettuna sähkön kokonaistuotantona ja ydinvoimalaitoksen lämpöhyötysuhteena. Kivihiilen ja ruskohiilen primäärituotanto koostuu louhittujen tai tuotettujen polttoaineiden määristä, laskettuna mahdollisen inertin aineen poiston jälkeen.

Energian muuntamista yhdestä muodosta toiseen, kuten sähköenergian tai lämmön tuotanto lämpövoimalaitoksissa taikka koksin tuotanto koksaamoissa, ei katsota primäärituotannoksi.

Nettotuonti lasketaan tuonnin ja viennin erotuksena. Tuontiin lasketaan kaikki kansalliselle alueelle tuodut määrät, lukuun ottamatta kauttakuljetusta (etenkin kaasu- tai öljyputkien kautta), ja vastaavasti vientiin lasketaan kaikki kansalliselta alueelta viedyt määrät.

Taustaa

Yli puolet EU:n energiasta tulee EU:n ulkopuolisista maista, ja tämä osuus on yleisesti ottaen kasvanut viime vuosikymmeninä (joskin riippuvuusasteen vakiintumisesta viime vuosina on jonkin verran näyttöä). Suuri osa EU:hun tuotavasta energiasta tuodaan Venäjältä. Viime vuosina Venäjän riidat kauttakulkumaiden kanssa ovat uhanneet haitata toimituksia. Ukrainan konflikti lisäsi entisestään huolta Venäjältä tulevien toimitusten varmuudesta. Uusilla öljy- ja kaasumarkkinoihin liittyvillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että kaikki osapuolet toteuttavat tehokkaita toimia mahdollisten toimitusongelmien seurausten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Samalla pyritään luomaan mekanismit, joiden avulla EU:n jäsenvaltiot voivat tehdä tehokasta yhteistyötä, jos öljy- tai kaasutoimituksissa esiintyy merkittäviä häiriöitä. Lisäksi perustettiin koordinointimekanismi, jotta jäsenvaltiot voivat reagoida hätätilanteisiin välittömästi ja yhtenäisesti.

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio antoi tiedonannon Energia 2020 – Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi (KOM(2010) 639 lopullinen). Tässä strategiassa määritellään energia-alan prioriteetit kymmenen vuoden ajaksi ja ehdotetaan toimia, joilla vastataan useisiin erilaisiin haasteisiin. Tällaisia toimia ovat muun muassa sellaisten markkinoiden luominen, joilla hinnat perustuvat kilpailuun ja toimitukset ovat varmoja; teknologisen johtoaseman vahvistaminen; tehokkaat neuvottelut kansainvälisten kumppanien kanssa (esimerkiksi hyvien suhteiden edistämiseksi EU:n ulkopuolisiin energiantoimittajiin ja energian kauttakuljetusmaihin). Tätä työtä on kehitetty edelleen vuoteen 2030 ulottuvalla energiastrategialla, joka muodostaa poliittisen kehyksen ilmasto- ja energiapolitiikalle vuoteen 2030 asti, ja energia-alan etenemissuunnitelmalla 2050, jossa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Lisäksi EU pyrkii (lokakuussa 2005 perustetun) energiayhteisön kautta integroimaan naapurimaat energian sisämarkkinoihinsa. Energialähteiden suurella määrällä ja toimittajien laajalla valikoimalla sekä kuljetusreiteillä ja -mekanismeilla voi olla huomattava merkitys energiavarmuuden turvaamisessa. Käynnissä on esimerkiksi useita aloitteita Euroopan ja sen itäisten ja eteläisten naapureiden välisten kaasuputkien kehittämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa Nord Stream (Venäjän ja EU:n välillä Itämeren kautta), joka otettiin käyttöön marraskuussa 2011, ja Trans Adriatic Pipeline (yhdistää Turkin Italiaan Kreikan ja Albanian kautta ja kuljettaa kaasua Kaspianmeren alueelta EU:hun). Yksi tapa vähentää EU:n energiariippuvuuteen liittyviä riskejä on luotettavien suhteiden rakentaminen toimittajiin ja kauttakulku- ja asiakasmaihin. Syyskuussa 2011 Euroopan komissio antoikin tiedonannon EU:n energiapolitiikka: yhteistyö rajanaapureiden kanssa (KOM(2011) 539 lopullinen).

EU:n riippuvuus energian tuonnista aiheuttaa yhä enemmän huolta, minkä seurauksena Euroopan komissio julkisti toukokuussa 2014 energiavarmuusstrategiansa (COM(2014) 330 final), jolla pyritään varmistamaan energiantoimitusten vakaus ja runsaus. Strategiaan sisältyy lyhyen aikavälin toimenpiteitä, joissa tarkastellaan Venäjältä tapahtuvan kaasuntuonnin pysäytyksistä tai Ukrainan kautta tapahtuvan tuonnin häiriöistä aiheutuvia vaikutuksia, ja lisäksi siinä käsitellään energiavarmuuteen liittyviä pitkän aikavälin haasteita ja ehdotetaan toimia viidellä alalla, mukaan lukien energian tuotannon lisääminen EU:ssa, toimittajamaiden ja toimitusreittien monipuolistaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa. Vuonna 2015 Euroopan komissio antoi tiedonannon Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia (COM(2015) 80 final), jossa todettiin, että energian (ja erityisesti kaasun) toimitusvarmuuden varmistamisen kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että kolmansien maiden kanssa tehtävät energianhankintasopimukset ovat täysin EU:n lainsäädännön mukaisia. Tämän jatkoksi Euroopan komissio teki helmikuussa 2016 ehdotukset uusiksi säännöiksi EU:n kaasunsaannin turvaamiseksi (COM(2016) 52 final) ja uusiksi säännöiksi jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä energiasopimuksista (COM(2016) 53 final).